Viherretään neuvolat!

Kulutustutkimuksessa on huomattu, että yleiset elämänmuutokset ovat hedelmällisiä ajankohtia elämäntaparemonteille. Viesti osuu ja uppoaa paremmin, kun arki ei kulje automaattivaihteella, ja tietoisia valintoja pitää tehdä joka tapauksessa.

Toinen muun muassa Demos Helsingin taannoisessa selvityksessä esiin noussut seikka on, että tietyt portinvartijat ovat keskeisessä roolissa kulutustapojen muuttamisessa. Kun portinvartijat, esimerkiksi isännöitsijät, opettajat ja kauppiaat, ottavat asiakseen toimia, sillä on konkreettisia ja myös viestinnällisiä seurauksia yhteiskunnassa laajemminkin. Valitettavasti yksi tärkeä ja isossa elämänmurroksessa avainroolia näyttelevä taho puuttuu ympäristöasioiden portinvartijoiden porukasta. Kyse on neuvoloista.

Odotamme perheenlisäystä elokuussa. Meidät on jo imetty mukaan ystäväpiirin kierrätysrinkiin, ja olemme saaneet sivistystä kantoliinoista, erilaisista kestovaipoista ja sormiruokailusta. Vauvapiireissä ekoilu – tai ehkä pikemminkin ”luonnonmukaisuuteen” pyrkiminen – tuntuu olevan suorastaan valtavirtaa. Voin hyvin kuvitella, että monissa urbaanivanhempien porukoissa joutuu selittelemään, jos perheessä ei syödä itse tehtyä luomuruokaa, tueta pitkää imetystä ja pueta lasta Ruskovillaan.

Neuvolan kautta kuitenkin välitetään edelleen runsaasti myös kaupallista materiaalia. Ensimmäisellä neuvolakerralla tarjolla on muun muassa Helistimen DVD ja Vau.fi:n kirjanen vauvan odotuksesta ja syntymästä. DVD:n viesti koostuu takakannen mukaan ”faktatiedosta, asiantuntijoiden neuvoista ja vinkeistä sekä muiden vanhempien kokemuksista”. Tämä pitää tavallaan paikkansa. Toisaalta DVD:llä myös näytetään, miten Aktian pankkineuvoja halailee tulevia vanhempia, ja miten perhe somistaa lastenkammaria Tikkurilan vitivalkoisissa haalareissa.

Muutamasta kömpelöstä kaupallisesta viestistä viis. Mutta tuleville vanhemmille suunnattuihin materiaaleihin kyllä mahtuisi tietoa siitäkin, minkälaisilla valinnoilla lapsiperheen arjen ympäristökuormaa ja ympäristöterveydellisiä riskejä voi ihan oikeasti vähentää vauva-aikana ja sen jälkeen. Missä määrin lapsen kohtaamasta kemikaalikoktailista kannattaa hermostua? Minkälainen jätevuori  kertakäyttövaipoista syntyy? Onko tasapainoisen kasvun ehto omakotitalo Nurmijärvellä?

Näistä kaikista kysymyksistä kyllä löytää näkemyksiä netistä, mutta kattavaa ja puolueetonta  tietoa saa  helposti hakea. Uskaltaisin väittää, että ympäristöasiat kiinnostavat oman sukupolveni vanhempia siinä missä terveyskysymyksetkin. Lisäksi pallo jää lapsille perinnöksi. Siten vanhempien ympäristövastuullisuus vähentää niitä ongelmia, joiden parissa lasten sukupolvi joutuu aikanaan kamppailemaan.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kulutus.fi-blogissa.

Advertisements

Matkalippuja ympäristöviisaaseen talouteen

Talouden ympäristöuudistuksilla voidaan luoda uusia työpaikkoja, kasvattaa taloutta ja keventää ympäristökuormitusta. Tämä viesti on jo pitkään ollut osa Vihreiden perusjargonia, ja viimeistään viime vuosina siitä on myös tullut osa suomalaisen politiikan  peruskauraa – ainakin puheen tasolla.

Investointien vihertäminen ja taloudellisen toiminnan ympäristövaikutusten verottaminen ovatkin välttämätön osa polkua, joka johtaa kestävämpään talouteen. Nykyisessä keskustelussa on kuitenkin kaksi sokeaa pistettä.

Ensimmäinen sokea piste liittyy ympäristön rajojen parempaan tunnistamiseen ja poliittiseen tunnustamiseen. WWF:n juuri ilmestyneessä Living Planet -raportissa todetaan, että ihminen käyttää tällä hetkellä uusiutuvia luonnonvaroja puolentoista maapallon tuotantokapasiteetin verran. Esimerkiksi ilmastopolitiikan puolella onkin nyt yritetty luoda maailmanlaajuista sopimusta, jolla kasvihuonekaasupäästöt saataisiin rajoitettua yhden pallon kestämään mittaan. Toistaiseksi polku on ollut kivinen.

Lisäksi ilmasto ei ole suinkaan ainut ympäristön osa-alue, jossa ihmistoiminta aiheuttaa kestämätöntä painetta. Esimerkiksi kasveille tärkeän ravintoaineen, typen, kierto ja luonnon monimuotoisuus ovat uhattuina. Minkälaisia erilaisia rajoja uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen käytölle, päästöille ja vaarallisille aineille tarvittaisiin, jotta ekosysteemit ja ihmiskunta voisivat kukoistaa myös tulevaisuudessa? Minkälaista olisi ”kestävien kattojen” ympäristöpolitiikka? Tähän valtavaan kysymykseen ei ole vielä löydetty kokonaisvaltaista vastausta.

Minusta on kuitenkin periaatteessa helppoa kuvitella maailma, jossa erilaisten luonnonvarojen käytölle on asetettu tiukat rajat, ja talous toimii niiden puitteissa. Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeisessä poliittisessa krapulassa on kuitenkin yhä vaikeampaa uskoa, että tiukkoja luonnonvararajoituksia asetettaisiin vapaaehtoisesti, sillä se vahingoittaisi tämän hetken taloudellisia etuja.

Valtavirran ympäristötalouspuheen toinen sokea piste liittyykin kasvuun sidottuun makrotalousmalliin ja laajemmin ottaen kasvun kulttuuriin. Mikäli nyt asetettaisiin tiukkoja käyttörajoitteita luonnonvaroille, talous voisi todella kääntyä laskuun. Työttömyyden, köyhyyden ja valtion velan syventyminen olisivat täysin mahdollisia.

Talous ei ole kuitenkaan luontoa. Se on ihmisten luomus, jota ihmiset voivat myös muuttaa. Me tarvitsemme talousjärjestelmän, joka huomioi ympäristön rajat – ja kestää näiden rajojen huomioimisen seuraukset. Kiinnostavaa työtä tällaisen talouden eteen on tehnyt esimerkiksi kanadalainen ympäristötieteen professori Peter Victor, joka syyskuussa vieraili Suomessa Kasvu murroksessa -konferenssin puhujana.

Talousjärjestelmän ohella muutoksia pitää tapahtua myös käytännön kulutus- ja tuotantorakenteissa ja koko kulttuurissa: tuotannon ekotehostamisen ohella pitää miettiä tarpeisiin vastaamista kokonaan uudelleen  – ja myös itse tarpeet ansaitsevat ajatuksen jos toisenkin. Ympäristöviisas talous on niin valtava projekti, ettei sitä voi toteuttaa vain yhteiskunnan ylätasolta ohjaillen. Fiksujen kuluttajien ohella tarvitaan myös kekseliäitä ja kokeilunhaluisia järjestöjä, yrityksiä ja paikallisyhteisöjä taloyhtiöistä seurakuntiin.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Outi Alanko-Kahiluodon blogikutsuilla.