Degrowth ja kolme havaintoa – Esitys Sosiaalipoliittisen yhdistyksen seminaarissa

Advertisements

Suvaitaan cityvihreitä

Olen taas tänä kesänä törmännyt toistuvasti tilanteeseen, jossa itseni kaltaisia cityvihreitä syytetään marjametsien ja maaseudulla sijaitsevan ”aidon luonnon” välttelystä. Keskustelun juonena on, että todellinen kiinnostus ympäristöä kohtaan voidaan osoittaa vain jokakesäisellä poimintarituaalilla tai hylätyn kyläkoulun remontoinnilla. Muuten ei ole oikeasti kiinnostunut maapallon kohtalosta.

On hämmentävää huomata, miten laajasti cityvihreiksi leimatut, heidän oletetut ajatuksensa ja elämäntapansa, ärsyttävät Suomessa. Ja ihan niin kuin monen muunkin ryhmän kohdalla, stereotypiat kukoistavat rehevinä. Vaikka en itse aio lähteä tänä kesänä mustikkaan, monet vihertävät kaupunkilaiset ystäväni kyllä suuntaavat metsään ämpärit kourassa. Itse asiassa luonnon antimien keräily on tällä hetkellä niin hip ja pop, että on vähän noloa tunnustaa marjastavansa lähinnä Alepan pakastelaatikolla.

Miksi cityvihreä on melkein kirosana, vaikka vihertävät kaupunkilaiset ovat keskimäärin ihan kunnollisia kansalaisia? Oman kokemukseni mukaan monet heistä ovat aktiivisia toimijoita, jotka pyrkivät vaikuttamaan elinympäristönsä viihtyvyyteen. Tutkimustenkin perusteella cityvihreät ovat pitkälle koulutettuja veronmaksajia, jotka tekevät tietoisia kuluttajavalintoja. Onko se nyt niin kamalaa?

Ehkä cityvihreiden suurin synti ei löydykään toiminnasta vaan asenteesta. Lopulta syytösten ytimessä tuntuu nimittäin olevan vihertävien kaupunkilaisten  – kuviteltu  – ylimielisyys ja kaksinaamaisuus. Ja mikäänhän ei ole jantelagenin Suomessa pahempaa kuin se, että luulee olevansa parempi kuin joku muu. Laiska ja tietämätön vastarannan kiiski sen sijaan saa olla, varsinkin jos heikkoutensa tunnustaa.

Ymmärrän, mistä ylimielisyyssyytökset tulevat. Monet tuntemistani vihertävistä kaupunkilaisista ovat ottaneet asioista selvää. Kun heidän kanssaan keskustelee, tulee helposti besserwisseriyden yliajamaksi. Monesti kyse on kuitenkin vain siitä, että toinen on aidosti lukenut läksynsä – ei siis ikävästä asenteesta tai toisen kokemuksen vähättelystä. On oma ongelma, jos itsetunto ei kestä sitä, että toinen tietää enemmän.

Myös kaksinaamaisuus-syytöksessä voi olla kyse erilaisista kulttuureista ja niiden kohtaamattomuudesta. Jollekin marjametsään meno saattaa olla paluuta lapsuuden juurille, hiljentymistä ja  vuorovaikutusta luonnon kanssa. Mutta mitä jos jollekin toiselle samaa roolia toimittaa pyöräily Helsingin keskuspuiston halki? Täytyykö kaikkien hoitaa luontosuhdettaan samalla tavalla? Ja mitä jos jonkun ympäristöhuoli kumpuaa ostarilla vietetyistä tunneista ja siitä syntyneestä ymmärryksestä, että kulutusvirrat ovat tosissaan pielessä tällä pallolla?

Moni on varmasti viime vuosina saanut yliannostuksen suvaitsevaisuuspuheesta ja niistä eri ryhmistä, joita meidän kaikkien pitäisi sietää ja ymmärtää. Kaiken uhalla lisään nyt vielä listaan yhden ryhmän – nuo ärsyttävät cityvihreät. Siedätyshoitoon pätevät samat neuvot kuin muihinkin epäilyttäviin ryhmiin: Hanki itsellesi vaikka yksikin vihertävä kaupunkilainen ystävä. Saatat huomata, että he tarkoittavat hyvää ja osaavat olla ironisia myös itseään kohtaan. Cityvihreisiin kannattaa sopeutua, sillä he ovat tulleet jäädäkseen.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kulutus.fi-blogissa