Yle Kainuu: Asumis- ja syömistavoilla on isompi merkitys ympäristölle kuin vaatteiden ostamisella

Yle Kainuu julkaisi kohtuusviikon kunniaksi oheisen jutun, johon pääsin mukaan haastateltavaksi. Jutussa tuodaan hienosti esiin sitä, millä kulutusvalinnoilla on oikeasti väliä.

Asumis- ja syömistavoilla on isompi merkitys ympäristölle kuin vaatteiden ostamisella. Ympäristön kannalta kestävä kuluttaminen vaatisi monelta elämäntaparemonttia. Ihmisten arkeen ei kuitenkaan uskalleta puuttua radikaalein ratkaisuin yhteiskunnan ohjauksella.

Pyöräilyä.
Kuva: Pekka Sipilä / Yle

Kulutuksen kohtuullistaminen on helppo mieltää ostamisen vähentämiseksi. Sellaiseksi, ettei hankita yhtä paljon muovikrääsää ja shoppaillaan korkeintaan kirpparilla. Motivaationa on usein ilmastonmuutoksen jarruttaminen. Siihen on kuitenkin vaikuttavampiakin keinoja, sanoo kestävään kulutukseen erikoistunut valtiotieteen tohtori Annukka Berg.

– Isot virrat, jotka vaikuttavat siihen, onko kulutuksemme ympäristön kannalta kohtuullisia, ovat ne, että mitä sähköä tilaamme, kuinka paljon käytämme autoa ja lennämme sekä syömmekö kasvispainotteisesti, Berg sanoo.

Esimerkiksi vaatteet luovat Bergin mukaan vain muutaman prosentin suomalaisten ilmastojäljestä. Sen sijaan nykyiset asumisen, syömisen ja liikkumisen tavat mielletään normaaleiksi, vaikka ne eivät ole ympäristön kannalta kohtuullisia.

– Meillä on myös rakenteita, jotka ajavat käytöstämme sellaiseksi, että meistä jää iso ympäristöjälki. Suomessa on esimerkiksi laaja bensa- ja dieselverkosto, mutta biokaasuverkosto on suppeampi. Rakenteiden pitäisi olla sillä tavalla kunnossa, että ilmastoystävällisestä toiminnasta tulisi helpompaa.

Poliittiset päätökset vaativat rohkeutta

Kulutukseen voi vaikuttaa poliittisin päätöksin esimerkiksi tuotteiden hinnan ja saatavuuden osalta. Ympäristölle hyödyllistä kuluttamista voitaisiin tukea ja haitallista rajoittaa. Kulutuksen tähän suuntaan ohjailu ei kuitenkaan näytä olevan poliittisella agendalla.

– Kun puututaan siihen, miten ihmiset toimivat arjessa, se on herkkä asia ja poliittisesti haastava kenttä. Kuluttajathan ovat myös äänestäjiä, ja yritysmaailmastakin kuuluu älähdyksiä tämän asian suhteen. Pitäisi olla rohkea poliitikko, että pystyisi tekemään päätöksiä ja sanomaan ihmisille vaikkapa, että tämäntyyppinen lämmittäminen ei enää käy, ja että on siirryttävä ympäristöystävällisiin lämmitysmuotoihin, Annukka Berg sanoo.

Berg on aikaisemmin puhunut esimerkiksi henkilökohtaisista päästökiintiöistä. Se tarkoittaa, että jokaisella olisi tietty määrä päästöjä, jonka saa käyttää tiettynä aikana. Berg ei usko, että päästökiintiöt olisivat todellisuutta vielä lähiaikoina, mutta pitkällä tähtäimellä ne voisivat olla hyvä keino kuluttajille tehdä huomioita omasta kulutuksestaan ja vaikuttaa siihen.

– Jos meillä olisi rahalle rinnakkaisjärjestelmä, jossa maksettaisiin vaikkapa hiilipisteillä, ihmiset havahtuisivat paremmin siihen, että jokaisella on rajattu määrä päästöjä käytössä, niin kuin oikeastaan onkin. Emme voi käyttää fossiilista energiaa enempää kuin 20 prosenttia tunnetuista varoista, ellemme halua, että ilmasto lämpenee enempää kuin kaksi astetta.

Kohtuullistaa voi vähän kerrassaan

Omassa arjessaan Annukka Berg on huomannut, että kulutusta kannattaa muuttaa pienin askelin.

– Esimerkiksi nyt keväällä voi päättää, että kun lumet sulavat, kokeilen mennä pyörällä töihin auton sijaan. Sen voi vaikka merkitä kalenteriin. Voi myös päättää kokeilevansa huomenna tai vaikka ensi viikolla bussilla kulkemista. Sitten vain katsoo, miltä kokeilu tuntuu.

Bergin mukaan on myös helppo aloittaa vaikkapa vaihtamalla uusiutuvalla energialla tuotettuun sähköön ja tarkistamalla, miten korkea lämpötila kotona on.

– On myös tärkeää olla masentumatta siitä, ettei yksin voi muuttaa koko maailmaa. Se, että yksittäiset ihmiset tekevät pieniä tekoja ja puhuvat niistä lähipiirin kanssa, madaltaa myös muiden kynnystä kokeilla ympäristöystävällistä toimintaa. Sitä kautta yhteiskunta muuttuu.

Hän uskoo, että vaikka Suomi on pieni maa, se voi toimia hyvänä esimerkkinä kansainvälisesti.

– Pohjoisia hyvinvointivaltioita ihaillaan ja pidetään esimerkkinä. Jos täällä pystytään tekemään hienoja asioita, sillä voi olla yllättäviä vaikutuksia laajemminkin.

Mistä on kyse?

– Kuluttamisen kohtuullistaminen on muutakin kuin ostamisen vähentämistä.

– Esimerkiksi autoilun vähentäminen ja kasvispainotteinen syöminen on kohtuullistamista.

– Kuluttamiseen puuttuminen poliittisilla päätöksillä vaatii kanttia.

Eeva Pentikäinen/Yle Kainuu

Advertisements

Kulutusmyyttien top 10

Vaikka kestävästä taloudesta tiedetään nykyään yhä enemmän, suomalaisten kulutuksesta ja sen ympäristövaikutuksista vallitsee sitkeitä myyttejä, jotka jatkavat elämäänsä faktoista piittaamatta. Myyttien sokeisiin pisteisiin mahtuu paitsi selvästi vääriä tietojSokea pyöräilijäa myös lillukanvarsiin takertumista ja historian unohtamista. Kulutusmyyttien top 10 listaa yleisimmät harhaluulot ja joitakin viime vuosien valaisevimmista tutkimustuloksista.

1) Myytti: Suomi on ollut ”aina” kulutusyhteiskunta

Fakta: Suomen kehitys kulutusyhteiskunnaksi alkoi toden teolla vasta 1950-luvulla. Kulutuksen rakenne muuttui 1960-luvulla, kun yhä suurempi osa kulutusmenoista käytettiin liikkumiseen, asumiseen ja virkistykseen. Vasta 1980-luvun Suomea voitiin kuitenkin kutsua jonkinlaiseksi runsauden yhteiskunnaksi.

2) Myytti: Hyvinvoinnin kasvu ja luonnonvarojen kulutus kulkevat käsi kädessä

Fakta: Suomi on ollut köyhyyden voittamisen ja hyvinvoinnin edellytysten rakentamisen menestystarina. Nyt suomalaisten kulutus on kuitenkin paisunut kestämättömiin mittoihin, eikä hyvinvointi ole enää lisääntynyt vaurastumisen myötä. Kun hyvinvoinnin mittarina käytetään niin sanottua aidon kehityksen indikaattoria (Genuine Progress Indicator, GPI),  suomalaisten hyvinvointi on itse asiassa vähentynyt 1990-luvulta lähtien.

3) Myytti: Ylikulutus johtuu ”turhakkeista”

Fakta:  Vuoden turhakkeen tittelin ansainneet hampurilaisaterioiden kylkiäiset, vaipankätkijät ja lehtipuhaltimet voivat ärsyttää, mutta niitä välttelemällä ei vielä ratkaista ilmastohaastetta. Ympäristön kannalta olennaista on arkinen kuluttaminen: asuminen, liikkuminen ja ruokailu. Niistä syntyy valtaosa kulutuksen ympäristövaikutuksista, joten kulutuksen kokonaismerkitys on pitkälti kiinni siitä, millaisia valintoja näillä elämänalueilla tehdään. Erityisesti ruuan kohdalla huomio on pitkään suuntautunut suhteellisen epäolennaisiin seikkoihin: kauppakassien sijaan pitää miettiä kassien sisältöä, pakkausten sijaan hävikkiä ja tuontiruuan sijaan kauppamatkoja.

4) Myytti: Ylikulutus johtuu hedonististen shoppailijoiden heräteostoksista

Fakta: Kestämättömistä kulutustavoista on usein syyllistetty heräteostoksista elämyksiä hakevia shoppailijoita. Esimerkiksi vaatteiden osuus on kuitenkin vain muutamia prosentteja keskimääräisen suomalaisen ilmastokuormasta. Arkiseen välttämättömyyskulutukseen voi myös olla jopa vaikeampi puuttua kuin shoppailuun, sillä välttämättömyysostoksia  leimaa tutkimusten mukaan usein välinearvoisuus ja rutiininomaisuus. Vaikkapa Ekosähkön tilaaminen ei rakenna identiteettiä samalla tavalla kuin kotimaiseen ekodesigniin pukeutuminen. Kuitenkin sähköyhtiön valinta on ilmastovaikutuksiltaan kaikkein suurimpia kulutuspäätöksiä.

5) Myytti: Laaja ympäristöherätys ratkaisee ylikulutusongelman

Fakta: Pehmeät arvot ovat olleet nousussa länsimaissa jo 1990-luvun taitteesta lähtien. Suomalaiset ovat huolissaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, ja kyselyiden mukaan suuri osa kuluttajista olisi valmis tinkimään omasta kulutuksestaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Myös jätteiden lajitteluun, energiansäästöön ja joukkoliikenteen käyttöön suhtaudutaan suopeasti. Nykyinen infrastruktuuri, tarjonta, markkinoiden ja talouden lait eivät usein kuitenkaan tue kestävämpiä valintoja. Esimerkiksi OECD-maissa ympäristöverot tuottavat alle kymmenen prosenttia kaikista verotuloista. Tätä epäsuhtaa ympäristökysymyksiin ”herääminen” ei useinkaan riitä tasapainottamaan.

6) Myytti: Kuluttajakuninkaat johtavat ympäristövallankumousta

Fakta: Kulutusta on yritetty hillitä vetoamalla kuluttajiin erilaisten ympäristövinkkien muodossa. Tutkimusten mukaan kuluttajat ovat kuitenkin vain harvoin olleet avaintekijöitä markkinoiden vihertämisessä. Viime vuosien vaikuttavimmista toimenpiteistä on enimmäkseen päätetty poliittisesti ja/tai suurempien yritysten johdossa. Eri toimijoiden vaikutusmahdollisuuksista kertoo jotakin myös se, että ihmiskunnan aiheuttamista ympäristöhaitoista jopa kolmannes on maailman 3000 suurimman yrityksen aiheuttamaa.

7) Myytti: Ekotehokkuus ja palvelutalous hoitavat ympäristöhaasteet

Fakta: Kuluttajavalistuksen ohella Suomessa on panostettu ekotehokkuusparannuksiin ja talouden palveluvaltaisuuden kasvattamiseen. Kestävän talouskasvun tavoittelua mutkistaa kuitenkin niin sanottu rebound-ilmiö: resurssien käytön tehostuminen ei vähennäkään suoraan luonnonvarojen kulutusta. Ilmiö tunnetaan taloustieteessä Jevonsin paradoksina, ja sen mukaan jonkin resurssin käytön tehostuminen johtaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tämän resurssin käytön lisääntymiseen eikä niinkään vähentymiseen. Tim Jacksonin mukaan paradoksi näkyy globaalissa taloudessa tilanteena, jossa esimerkiksi yhden dollarin tuottamiseen tarvittavan energian määrä on laskenut kolmanneksella viimeksi kuluneen kolmen vuosikymmenen aikana. Toimeliaisuuden määrän lisääntyminen on kuitenkin syönyt ekotehokkuusedut, ja vuoden 1990 jälkeen maapallon energiankäyttöön liittyvät päästöt ovat lisääntyneet 40 prosenttia.

8) Myytti: Suomen korkeat päästöt johtuvat teollisuuden rakenteesta – ei niinkään kulutuksesta

Fakta: Raskas vientiteollisuus on usein selityksenä, kun Suomen korkeaa luonnonvarojen kulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä pyritään selittämään. Selitys pitää kuitenkin vain osittain paikkansa, sillä laajan ENVIMAT-tutkimuksen mukaan Suomen tuontiin sisältyy ulkoistettuja ympäristövaikutuksia suunnilleen yhtä paljon kuin mitä vientiin menee. Itse asiassa Suomen kansantalouden aiheuttamista ilmasto- ja muista ympäristövaikutuksista runsaat puolet kohdentuu kotimaan kulutukseen ja investointeihin.

9) Myytti: Kaikki vähänkään kannattavat ekotehostamistoimet on jo tehty Suomessa

Fakta: Tutkimusten perusteella suomalaisten tuotteiden päästöintensiteetti euroa kohden on kansainvälisesti katsottuna suhteellisen korkea. Esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa ja Espanjassa tuotetaan massa- ja paperituotteita, elintarvikkeita, perusmetalleja, jätehuolto- ja kiinteistöpalveluita pienemmillä päästöillä. Ainoastaan mineraalituotteita ja ilmaliikennettä tuotettiin Suomessa pienemmillä kotimaisilla päästöillä kuin aiemmin mainituissa vertailumaissa

10) Myytti: Ympäristöhaasteiden kriisiytyminen on väistämätöntä

Fakta: Ympäristön puolesta on vielä monia keinoja käyttämättä. Erilaisten tuotantoprosesseiden, tuotteiden ja palveluiden ekotehostamisen ohella voidaan hillitä kulutustarpeiden syntymistä esimerkiksi paremmalla yhdyskuntasuunnittelulla. Ympäristön kantokyvyn rajat pitää sisällyttää politiikkaan ilmastolain kaltaisilla keinoilla, ja kasvihuonekaasupäästörajojen tyyppisiä välineitä tarvitaan myös muille kriittisille sektoreille. Poliittisen ja taloudellisen muutoksen oheen tarvitaan iso kulttuurinen muutos, joka tekee kestävistä toimintatavoista normaaleja – parhaimmillaan myös helppoja, hauskoja ja halpoja.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kulutus.fi-blogissa.

Vauvaelämään valmistautumisesta – Onko kamamäärän minimointi aina ekoteko?

Muutamien viikkojen sisällä odottamamme esikoinen on aiheuttanut tavaravyöryn matalaan majaamme. Äitiyspakkausta ja muutamaa pikkuhankintaa lukuun ottamatta olemme saaneet kaiken käytettynä. Ystävien lapsilta pieneksi jääneiden vaatteiden nyssäköitä alkoi kuitenkin kertyä kaappeihin jo keväällä, ja kun muut tarpeet, amme, hoitotaso, vaunut ja sänky seurasivat perästä, tavarakammoinen siippani melkein pillastui. Miksei hankintoja voi tehdä vasta sitten, kun niitä todella tarvitaan?

Armas siippa on monessa suhteessa oikeassa: uuden ihmisen tulo laittaa mielikuvituksen helposti laukkaamaan, ja kerrostaloasunnon kaapit on äkkiä täytetty söpöillä paituleilla ja töppösillä. Toisaalta nimenomaan käytettyjen kamojen ja ylijäämien suosiminen tarkoittaa minusta sitä, että tavaraa on aina vähän tulossa ja menossa – tai siinä välissä pestävien, parsittavien ja tuunattavien korissa. Sivuvirroissa surffailija ei pysty optimoimaan omia hankintojaan niin hyvin kuin uutuuksien shoppailija.

Tavaramäärän minimointi ei välttämättä ole myöskään parasta aika- tai rahapolitiikkaa. Miksi ryysiä kiireessä joka asian perässä, jos voi vähän varautua? Onko edullisin tai peräti ilmainen  vaihtoehto tarjolla silloinkin, kun tavara tarvitaan nyt tai viimeistään huomenna?

Kokonaan oma kysymyksensä on vielä se, että kotiin kertyvä roina ei ole usein suomalaisen ympäristösynneistä suurimpia.  Karkeasti ottaen kolme neljäsosaa kulutuksen ympäristövaikutuksista ja luonnonvarojen kulutuksesta syntyy asumisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Keskivertosuomalaisen luonnonvarojen kulutuksesta vain noin seitsemän prosenttia muodostuu kodin tavaroiden kuten vaatteiden, laitteiden ja huonekalujen valmistuksesta.

Tavaroiden hamstraamisen suurin ympäristökuorma saattaakin muodostua siitä, että kotiin ”tarvitaan” runsaasti ylimääräisiä lämmitettäviä neliöitä. Samoin kierrättämisen ympäristöilosanoma voi murentua, jos jokaista nuttua kuskataan yksityisautolla useita kilometrejä. Nämä sudenkuopat voi kuitenkin välttää, kun kamoja kierrätetään vilkkaasti lähipiirissä turhia ajokilometrejä vältellen. Kirppisten ohella hyvä voidaan laittaa kiertoon netin myyntipalstoilla tai sosiaalisen median avulla.

Omasta puolestani voin todeta, että varsinkin sosiaalinen media on osoittanut voimansa perhe-elämään valmistautumisessa. Mitä ei Facebookissa tiedetä, sitä ei tarvitse tietää. Voi jopa olla, että joudun myöhemmin vetämään takaisin väitteeni siitä, että sivuvirroissa surffailu vaatii suurempaa kamamäärän sietoa kuin täsmäostelu. Saattaa nimittäin olla, että tietty tavara löytyy nykyään jopa helpommin Facebookista kuin marketin hyllyltä.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kulutus.fi-blogissa.