Puhu hiljaa kulutuksesta

Perheistä ja ilmastosta puhuttaessa on tavallisesti korostettu kulutusvalintoja ja lasten kasvatusta vastuullisiksi ympäristötoimijoiksi. Ilmastovanhemmat on valinnut toisen linjan: ilmastokysymyksen ratkaisussa poliittiset valinnat ja yritysten liikkeet ovat avainasemassa.

Tutkimuksen ja kokemuksen perusteella onkin ainakin kolme hyvää syytä sille, miksi kuluttajien valinnoista kannattaa vaieta ilmastokysymyksen ratkaisussa:

1. Heikko tehokkuus. Monissa selvityksissä on todettu,  että kuluttajat ovat vain harvoin olleet avainasemassa markkinoiden vihertämisessä. Poliittisella toiminnalla ja yritysten strategisilla valinnoilla on ollut merkittävämpi rooli kulutustapojen muuttamisessa. Siksi voimien laittaminen kuluttajakampanjointiin ei useinkaan ole paras strategia.

2. Valtaapitävien vastuunpakoilu. Tutkimuksissa on tuotu esiin, miten kestävästä kulutuksesta puhuminen hämärtää yhteiskunnan valta-asetelmia ja eri toimijoilla olevia mahdollisuuksia muuttaa asioita. Kuluttajiin vetoaminen voidaankin nähdä vallan kahvassa olevien tapana ulkoistaa omaa vastuutaan. Vallankäyttäjien voima tarvittaan kuitenkin ilmastotaisteluun, joten kuluttajien valinnoista kannattaa olla hissukseen.

3. Poliittisen toiminnan kynnyksen korottaminen. Jos korostetaan henkilökohtaisia valintoja, nostetaan helposti uusien toimijoiden kynnystä tulla mukaan. Esimerkiksi itse ujostelin opiskelijana ylioppilaskunnan ympäristöjaostoon menoa, kun tuntui, että omissa elintavoissa oli vielä tehtävää. Radikaaleja elämäntapavalintoja vaativa kulttuuri jättää suuret joukot liikkeen ulkopuolelle. Ilmastoliike tarvitsee massoja mukaan.

Kuten edellä toin esiin, yksityisiin kulutusvalintoihin keskittyvässä ilmastotyössä on useita ongelmia. Toisaalta on myös kolme syytä sille, miksi omilla tai muiden kuluttajien henkilökohtaisilla valinnoilla voi olla väliä ilmastopolitiikan näkökulmasta.

1. Tekeminen on sanomisen korkein muoto. Oma uskottavuus erilaisten yhteiskunnallisten uudistusten puolestapuhujana lisääntyy, kun voi osoittaa, että on itsekin valmis toimiin. Kun muutoksia kokeilee ensin itse, ymmärtää paremmin myös niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita uudistuksen käyttöönottoon saattaa liittyä.

2. Teot muuttavat asenteita. Jos saa muut kuluttajat kokeilemaan vaikkapa jotakin kestävämpää liikkumis- tai lämmitysmuotoa, saattaa avata oven laajemmalle asenteiden muutokselle. Kun yhä useammassa kotitaloudessa huomataan, miten esimerkiksi lämpöpumppu laskee sähkölaskua, ei muitakaan puhtaan teknologian  ratkaisuja pidetä enää pelkkänä höpö-höpönä.

3. Jonkun on näytettävä tietä. Vaikka yrityksillä ja valtiovallalla on avainrooli markkinoiden vihertämisessä, myös kuluttajien etujoukkoa tarvitaan. Esimerkiksi Risto Isomäki on kirjoittanut, miten vain muutamat miljoonat aurinkopaneeleja ostaneet ihmiset ovat kiskoneet aurinkosähkön tuotantokustannuksia rajusti alaspäin.

Kulutuksesta puhuminen on myös terävä muistutus siitä, että emme voi täysin jättäytyä ilmastokysymyksen ratkaisun vaihtopenkille. Meillä on rooli muutoksessa, mutta ei vain kuluttajina vaan myös asukkaina, äänestäjinä, ammattilaisina – ja  pienten lasten ystävinä, sukulaisina ­ ja vanhempina.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Ilmastovanhempien blogissa.

Advertisements

Kulutusmyyttien top 10

Vaikka kestävästä taloudesta tiedetään nykyään yhä enemmän, suomalaisten kulutuksesta ja sen ympäristövaikutuksista vallitsee sitkeitä myyttejä, jotka jatkavat elämäänsä faktoista piittaamatta. Myyttien sokeisiin pisteisiin mahtuu paitsi selvästi vääriä tietojSokea pyöräilijäa myös lillukanvarsiin takertumista ja historian unohtamista. Kulutusmyyttien top 10 listaa yleisimmät harhaluulot ja joitakin viime vuosien valaisevimmista tutkimustuloksista.

1) Myytti: Suomi on ollut ”aina” kulutusyhteiskunta

Fakta: Suomen kehitys kulutusyhteiskunnaksi alkoi toden teolla vasta 1950-luvulla. Kulutuksen rakenne muuttui 1960-luvulla, kun yhä suurempi osa kulutusmenoista käytettiin liikkumiseen, asumiseen ja virkistykseen. Vasta 1980-luvun Suomea voitiin kuitenkin kutsua jonkinlaiseksi runsauden yhteiskunnaksi.

2) Myytti: Hyvinvoinnin kasvu ja luonnonvarojen kulutus kulkevat käsi kädessä

Fakta: Suomi on ollut köyhyyden voittamisen ja hyvinvoinnin edellytysten rakentamisen menestystarina. Nyt suomalaisten kulutus on kuitenkin paisunut kestämättömiin mittoihin, eikä hyvinvointi ole enää lisääntynyt vaurastumisen myötä. Kun hyvinvoinnin mittarina käytetään niin sanottua aidon kehityksen indikaattoria (Genuine Progress Indicator, GPI),  suomalaisten hyvinvointi on itse asiassa vähentynyt 1990-luvulta lähtien.

3) Myytti: Ylikulutus johtuu ”turhakkeista”

Fakta:  Vuoden turhakkeen tittelin ansainneet hampurilaisaterioiden kylkiäiset, vaipankätkijät ja lehtipuhaltimet voivat ärsyttää, mutta niitä välttelemällä ei vielä ratkaista ilmastohaastetta. Ympäristön kannalta olennaista on arkinen kuluttaminen: asuminen, liikkuminen ja ruokailu. Niistä syntyy valtaosa kulutuksen ympäristövaikutuksista, joten kulutuksen kokonaismerkitys on pitkälti kiinni siitä, millaisia valintoja näillä elämänalueilla tehdään. Erityisesti ruuan kohdalla huomio on pitkään suuntautunut suhteellisen epäolennaisiin seikkoihin: kauppakassien sijaan pitää miettiä kassien sisältöä, pakkausten sijaan hävikkiä ja tuontiruuan sijaan kauppamatkoja.

4) Myytti: Ylikulutus johtuu hedonististen shoppailijoiden heräteostoksista

Fakta: Kestämättömistä kulutustavoista on usein syyllistetty heräteostoksista elämyksiä hakevia shoppailijoita. Esimerkiksi vaatteiden osuus on kuitenkin vain muutamia prosentteja keskimääräisen suomalaisen ilmastokuormasta. Arkiseen välttämättömyyskulutukseen voi myös olla jopa vaikeampi puuttua kuin shoppailuun, sillä välttämättömyysostoksia  leimaa tutkimusten mukaan usein välinearvoisuus ja rutiininomaisuus. Vaikkapa Ekosähkön tilaaminen ei rakenna identiteettiä samalla tavalla kuin kotimaiseen ekodesigniin pukeutuminen. Kuitenkin sähköyhtiön valinta on ilmastovaikutuksiltaan kaikkein suurimpia kulutuspäätöksiä.

5) Myytti: Laaja ympäristöherätys ratkaisee ylikulutusongelman

Fakta: Pehmeät arvot ovat olleet nousussa länsimaissa jo 1990-luvun taitteesta lähtien. Suomalaiset ovat huolissaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, ja kyselyiden mukaan suuri osa kuluttajista olisi valmis tinkimään omasta kulutuksestaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Myös jätteiden lajitteluun, energiansäästöön ja joukkoliikenteen käyttöön suhtaudutaan suopeasti. Nykyinen infrastruktuuri, tarjonta, markkinoiden ja talouden lait eivät usein kuitenkaan tue kestävämpiä valintoja. Esimerkiksi OECD-maissa ympäristöverot tuottavat alle kymmenen prosenttia kaikista verotuloista. Tätä epäsuhtaa ympäristökysymyksiin ”herääminen” ei useinkaan riitä tasapainottamaan.

6) Myytti: Kuluttajakuninkaat johtavat ympäristövallankumousta

Fakta: Kulutusta on yritetty hillitä vetoamalla kuluttajiin erilaisten ympäristövinkkien muodossa. Tutkimusten mukaan kuluttajat ovat kuitenkin vain harvoin olleet avaintekijöitä markkinoiden vihertämisessä. Viime vuosien vaikuttavimmista toimenpiteistä on enimmäkseen päätetty poliittisesti ja/tai suurempien yritysten johdossa. Eri toimijoiden vaikutusmahdollisuuksista kertoo jotakin myös se, että ihmiskunnan aiheuttamista ympäristöhaitoista jopa kolmannes on maailman 3000 suurimman yrityksen aiheuttamaa.

7) Myytti: Ekotehokkuus ja palvelutalous hoitavat ympäristöhaasteet

Fakta: Kuluttajavalistuksen ohella Suomessa on panostettu ekotehokkuusparannuksiin ja talouden palveluvaltaisuuden kasvattamiseen. Kestävän talouskasvun tavoittelua mutkistaa kuitenkin niin sanottu rebound-ilmiö: resurssien käytön tehostuminen ei vähennäkään suoraan luonnonvarojen kulutusta. Ilmiö tunnetaan taloustieteessä Jevonsin paradoksina, ja sen mukaan jonkin resurssin käytön tehostuminen johtaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tämän resurssin käytön lisääntymiseen eikä niinkään vähentymiseen. Tim Jacksonin mukaan paradoksi näkyy globaalissa taloudessa tilanteena, jossa esimerkiksi yhden dollarin tuottamiseen tarvittavan energian määrä on laskenut kolmanneksella viimeksi kuluneen kolmen vuosikymmenen aikana. Toimeliaisuuden määrän lisääntyminen on kuitenkin syönyt ekotehokkuusedut, ja vuoden 1990 jälkeen maapallon energiankäyttöön liittyvät päästöt ovat lisääntyneet 40 prosenttia.

8) Myytti: Suomen korkeat päästöt johtuvat teollisuuden rakenteesta – ei niinkään kulutuksesta

Fakta: Raskas vientiteollisuus on usein selityksenä, kun Suomen korkeaa luonnonvarojen kulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä pyritään selittämään. Selitys pitää kuitenkin vain osittain paikkansa, sillä laajan ENVIMAT-tutkimuksen mukaan Suomen tuontiin sisältyy ulkoistettuja ympäristövaikutuksia suunnilleen yhtä paljon kuin mitä vientiin menee. Itse asiassa Suomen kansantalouden aiheuttamista ilmasto- ja muista ympäristövaikutuksista runsaat puolet kohdentuu kotimaan kulutukseen ja investointeihin.

9) Myytti: Kaikki vähänkään kannattavat ekotehostamistoimet on jo tehty Suomessa

Fakta: Tutkimusten perusteella suomalaisten tuotteiden päästöintensiteetti euroa kohden on kansainvälisesti katsottuna suhteellisen korkea. Esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa ja Espanjassa tuotetaan massa- ja paperituotteita, elintarvikkeita, perusmetalleja, jätehuolto- ja kiinteistöpalveluita pienemmillä päästöillä. Ainoastaan mineraalituotteita ja ilmaliikennettä tuotettiin Suomessa pienemmillä kotimaisilla päästöillä kuin aiemmin mainituissa vertailumaissa

10) Myytti: Ympäristöhaasteiden kriisiytyminen on väistämätöntä

Fakta: Ympäristön puolesta on vielä monia keinoja käyttämättä. Erilaisten tuotantoprosesseiden, tuotteiden ja palveluiden ekotehostamisen ohella voidaan hillitä kulutustarpeiden syntymistä esimerkiksi paremmalla yhdyskuntasuunnittelulla. Ympäristön kantokyvyn rajat pitää sisällyttää politiikkaan ilmastolain kaltaisilla keinoilla, ja kasvihuonekaasupäästörajojen tyyppisiä välineitä tarvitaan myös muille kriittisille sektoreille. Poliittisen ja taloudellisen muutoksen oheen tarvitaan iso kulttuurinen muutos, joka tekee kestävistä toimintatavoista normaaleja – parhaimmillaan myös helppoja, hauskoja ja halpoja.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kulutus.fi-blogissa.