Ekologisesta velasta SOSTEtalkissa – Mitä olemmekaan velkaa lapsillemme?

Advertisements

Yle Kainuu: Asumis- ja syömistavoilla on isompi merkitys ympäristölle kuin vaatteiden ostamisella

Yle Kainuu julkaisi kohtuusviikon kunniaksi oheisen jutun, johon pääsin mukaan haastateltavaksi. Jutussa tuodaan hienosti esiin sitä, millä kulutusvalinnoilla on oikeasti väliä.

Asumis- ja syömistavoilla on isompi merkitys ympäristölle kuin vaatteiden ostamisella. Ympäristön kannalta kestävä kuluttaminen vaatisi monelta elämäntaparemonttia. Ihmisten arkeen ei kuitenkaan uskalleta puuttua radikaalein ratkaisuin yhteiskunnan ohjauksella.

Pyöräilyä.
Kuva: Pekka Sipilä / Yle

Kulutuksen kohtuullistaminen on helppo mieltää ostamisen vähentämiseksi. Sellaiseksi, ettei hankita yhtä paljon muovikrääsää ja shoppaillaan korkeintaan kirpparilla. Motivaationa on usein ilmastonmuutoksen jarruttaminen. Siihen on kuitenkin vaikuttavampiakin keinoja, sanoo kestävään kulutukseen erikoistunut valtiotieteen tohtori Annukka Berg.

– Isot virrat, jotka vaikuttavat siihen, onko kulutuksemme ympäristön kannalta kohtuullisia, ovat ne, että mitä sähköä tilaamme, kuinka paljon käytämme autoa ja lennämme sekä syömmekö kasvispainotteisesti, Berg sanoo.

Esimerkiksi vaatteet luovat Bergin mukaan vain muutaman prosentin suomalaisten ilmastojäljestä. Sen sijaan nykyiset asumisen, syömisen ja liikkumisen tavat mielletään normaaleiksi, vaikka ne eivät ole ympäristön kannalta kohtuullisia.

– Meillä on myös rakenteita, jotka ajavat käytöstämme sellaiseksi, että meistä jää iso ympäristöjälki. Suomessa on esimerkiksi laaja bensa- ja dieselverkosto, mutta biokaasuverkosto on suppeampi. Rakenteiden pitäisi olla sillä tavalla kunnossa, että ilmastoystävällisestä toiminnasta tulisi helpompaa.

Poliittiset päätökset vaativat rohkeutta

Kulutukseen voi vaikuttaa poliittisin päätöksin esimerkiksi tuotteiden hinnan ja saatavuuden osalta. Ympäristölle hyödyllistä kuluttamista voitaisiin tukea ja haitallista rajoittaa. Kulutuksen tähän suuntaan ohjailu ei kuitenkaan näytä olevan poliittisella agendalla.

– Kun puututaan siihen, miten ihmiset toimivat arjessa, se on herkkä asia ja poliittisesti haastava kenttä. Kuluttajathan ovat myös äänestäjiä, ja yritysmaailmastakin kuuluu älähdyksiä tämän asian suhteen. Pitäisi olla rohkea poliitikko, että pystyisi tekemään päätöksiä ja sanomaan ihmisille vaikkapa, että tämäntyyppinen lämmittäminen ei enää käy, ja että on siirryttävä ympäristöystävällisiin lämmitysmuotoihin, Annukka Berg sanoo.

Berg on aikaisemmin puhunut esimerkiksi henkilökohtaisista päästökiintiöistä. Se tarkoittaa, että jokaisella olisi tietty määrä päästöjä, jonka saa käyttää tiettynä aikana. Berg ei usko, että päästökiintiöt olisivat todellisuutta vielä lähiaikoina, mutta pitkällä tähtäimellä ne voisivat olla hyvä keino kuluttajille tehdä huomioita omasta kulutuksestaan ja vaikuttaa siihen.

– Jos meillä olisi rahalle rinnakkaisjärjestelmä, jossa maksettaisiin vaikkapa hiilipisteillä, ihmiset havahtuisivat paremmin siihen, että jokaisella on rajattu määrä päästöjä käytössä, niin kuin oikeastaan onkin. Emme voi käyttää fossiilista energiaa enempää kuin 20 prosenttia tunnetuista varoista, ellemme halua, että ilmasto lämpenee enempää kuin kaksi astetta.

Kohtuullistaa voi vähän kerrassaan

Omassa arjessaan Annukka Berg on huomannut, että kulutusta kannattaa muuttaa pienin askelin.

– Esimerkiksi nyt keväällä voi päättää, että kun lumet sulavat, kokeilen mennä pyörällä töihin auton sijaan. Sen voi vaikka merkitä kalenteriin. Voi myös päättää kokeilevansa huomenna tai vaikka ensi viikolla bussilla kulkemista. Sitten vain katsoo, miltä kokeilu tuntuu.

Bergin mukaan on myös helppo aloittaa vaikkapa vaihtamalla uusiutuvalla energialla tuotettuun sähköön ja tarkistamalla, miten korkea lämpötila kotona on.

– On myös tärkeää olla masentumatta siitä, ettei yksin voi muuttaa koko maailmaa. Se, että yksittäiset ihmiset tekevät pieniä tekoja ja puhuvat niistä lähipiirin kanssa, madaltaa myös muiden kynnystä kokeilla ympäristöystävällistä toimintaa. Sitä kautta yhteiskunta muuttuu.

Hän uskoo, että vaikka Suomi on pieni maa, se voi toimia hyvänä esimerkkinä kansainvälisesti.

– Pohjoisia hyvinvointivaltioita ihaillaan ja pidetään esimerkkinä. Jos täällä pystytään tekemään hienoja asioita, sillä voi olla yllättäviä vaikutuksia laajemminkin.

Mistä on kyse?

– Kuluttamisen kohtuullistaminen on muutakin kuin ostamisen vähentämistä.

– Esimerkiksi autoilun vähentäminen ja kasvispainotteinen syöminen on kohtuullistamista.

– Kuluttamiseen puuttuminen poliittisilla päätöksillä vaatii kanttia.

Eeva Pentikäinen/Yle Kainuu

Kohti kohtuullisuuspolitiikkaa

Kulutuksen kohtuullistaminen jää helposti ekotehokkuuden jalkoihin, kun länsimaissa yritetään puuttua kulutuksen alati paisuvaan virtaan. Kulutuksen kokonaismäärän sijaan keskitytään siis usein esimerkiksi yhtä tuotetta kohden syntyviin päästöihin. Tämä on yksi huhtikuussa julkaistavan väitöskirjani tuloksista.

Tarkastelin tutkimuksessa ennen kaikkea Suomen kestävän kulutuksen ja tuotannon KULTU-ohjelmaa ja vertailen sitä myös Ruotsin ja Ison-Britannian vastaaviin esityksiin. Ne olivat ilmestymisajankohtanaan, 2000-luvun puolivälissä, alan pioneereja. Kaikissa ohjelmissa kulutuksen kohtuullistamiseen tähtäävät ehdotukset jäivät määrällisesti ekotehokasta tuotantoa edistävien ehdotusten varjoon. Esimerkiksi ohjelmien toimenpide-ehdotuksista 60–70 prosenttia liittyi ekotehokkuuden lisäämiseen, kun taas kulutuksen kohtuullistamiseen tähtäsi vain 10–40 prosenttia ehdotuksista.  Ruotsissa kohtuullisuuspainotus oli voimakkain ja Isossa-Britanniassa heikoin.

Väitöskirjan toinen huomio on, että silloin kuin toimenpiteitä nimenomaan kestävän kulutuksen tueksi esitetään, välineet ovat tavallisesti heikkoja, esimerkiksi tutkimusta tai tiedotuskampanjoita. Mikä selittää ilmiön? Syynä on yhtäältä se, että yksityinen kulutus on aikamme pyhä lehmä, jota ei haluta mennä sorkkimaan. Tämä tuli hyvin esiin myös väitöskirjahaastatteluissani.

Toisaalta kulutuksen kohtuullistaminen on käytännössä haastavaa monesta syystä. On helpompaa ja halvempaa vaikuttaa rajalliseen määrään tuottajia ja muita kulutusketjun ”yläjuoksun” toimijoita kuin laajaan joukkoon kuluttajia. Esimerkiksi tuotteille ja rakennuksille annetut ekotehokkuusluokitukset ja -standardit ovat muuttaneet tehokkaasti markkinoita ja siten kulutusta.

Ongelmana on kuitenkin, että parhaidenkin tuotteiden aiheuttama ympäristökuorma kasvaa suureksi, jos niiden kulutus lisääntyy riittävästi. Alati paisuvan kulutuksen ongelma tunnustettiin laajasti myös väitöskirjahaastatteluissani ja siitä oltiin huolissaan. Välineet tilanteen korjaamiseksi olivat kuitenkin levällään.

Itse ehdottaisin lääkkeeksi systemaattista kohtuullisuuspolitiikan kehittämistä. Tavoitteeksi pitäisi ottaa, että jokaisella ihmisellä olisi yhtäläinen oikeus tuottaa esimerkiksi ilmastopäästöjä, ja että päästöt kokonaisuudessaan pysyisivät ympäristön kantokyvyn rajoissa – niin Suomessa kuin maailman mittakaavassa. Käytännössä kohtuullisuuspolitiikka voisi tarkoittaa vaikkapa henkilökohtaisten päästökiintiöiden käyttöönottoa Suomessa ja muissa teollisuusmaissa.

Kohtuullisuuspolitiikan kehittely voi tuntua utopialta aikana, jolloin edes Kioton ilmastosopimukselle ei saada sovittua jatkokautta. Toisaalta yhtä utopistista on luulla, että kulttuuri itsekseen muuttuu kohtuutta tukevaksi. Uusien käytäntöjen ja politiikan on tuettava muutosta. Kohtuullisuuspolitiikkaa tarvitaan tänä aikana kipeästi paitsi reaali- myös finanssitalouden sotkujen selvittämiseen.