Degrowth ja kolme havaintoa – Esitys Sosiaalipoliittisen yhdistyksen seminaarissa

Advertisements

Kasvukritiikki ei johda muutokseen

Talous ja kasvun puute ovat olleet uutisten kuumimpia aiheita viime vuosina. Samaan aikaan kasvukritiikin uusin aalto on saapunut Suomeen degrowth-keskustelun myötä. Juuri julkaistussa väitöskirjassani esitän, että kasvukritiikki tukee pohjimmiltaan nykytaloudessa pitäytymistä. Syy löytyy inhimillisestä taipumuksestamme hahmottaa asioita tarinoiden kautta.

Kriittisessä kasvukeskustelussa ei ole tarinan ominaisuuksia, sillä siinä argumentit on järjestetty niin, että ne sotivat alkuperäiseen tarinan osia vastaan. Kritiikki ei siis pysty luomaan vallitsevan kasvukertomuksen kanssa kilpailevaa tarinaa. Näin siitä tulee poliittista melua, joka vain lisää epävarmuutta talouden kentälle. Ja koska tuulisina aikoina kaivataan vakautta, kritiikki johtaa paradoksaalisesti tilanteeseen, jossa tarraudumme entistä vahvemmin alkuperäiseen kasvutarinaan.

Jos palataan perusasioihin, minkälainen on se suomalainen kasvutarina, jota degrowth-keskustelussakin kritisoidaan? Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisemassa väitöskirjassani analysoin Suomen kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmaan (2003-2010) vaikuttaneiden toimijoiden haastatteluja. Niiden perusteella kyse on tarinasta, jossa Suomi määritellään runsaasti raaka-aineita käyttäväksi maaksi, jossa vientiteollisuuden ja hyvinvoinnin yhteys on saumaton. Tarinan edetessä Suomi joutuu monenlaisten taloudellisten ja ympäristöhaasteiden ristituleen. Hyvinvointi on uhattuna.

Tarinan loppuepisodissa taloudelle annetaan etulyöntiasema. Valtiovarainministeriö jyrähtää viimeisen sanan. Kasvu jatkuu – Suomi selviää.

Kasvukriitikkojen mukaan Suomen talouden ongelmat eivät ole kovin suuria siihen verrattuna, että ympäristön kantokyky on globaalisti uhattuna. Alati lisääntyvä talouskasvu ei enää paranna onnellisuutta ja hyvinvointia Suomessa. Tarvittaisiin rakenteellista muutosta, joka perustuisi demokratialle, ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin priorisoinnille. Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä, jää maailmanparannuspuheissa auki.

Väitöskirjani mukaan perinteisen kasvutarinan vaihtoehdoksi muodostuu ekotehokkaan talouden tarina. Ideana on, että talous voi hyötyä ympäristöhaasteiden myötä syntyvistä teknologiamarkkinoista.

Kertomus ekotehokkaasta taloudesta on vain hieman kehitelty versio vanhasta kasvutarinasta. Sen peruskivenä on tuttu ajatus siitä, että vahvalla kasvutaloudella ja inhimillisellä hyvinvoinnilla on elimellinen yhteys. Siksi ekotehokkaan talouden tarina on myös helposti omaksuttavissa.

Kuitenkin myös kasvukritiikistä voi ponnistaa positiivinen muutosvoima, mikäli sen nostamista aineksista rakennetaan omaa tarinaa. Tarvitaan makrotaloudellisia malleja, joissa kuvataan mahdollisuuksia saada talous kestävälle uralle ilman jatkuvaa kasvua. Konkreettisesti kyse voi olla myös sellaisen taloudellisen toiminnan yleistymisestä, jossa voittojen tavoittelu ei ole pääasiallinen motiivi. Uudenlaisten tarinoiden kehittely tukee demokratiaa: se tekee valinnan mahdolliseksi.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Turun Sanomissa (27.7.2012)