Miten arvioida erilaisia kokeiluja?

Advertisements

Uusi ilmastolaki avaa oven painavammalle ja avoimemmalle politiikalle

Yksi viime vuoden suurimpia ponnistuksia ilmestyi juuri luonnoksena nettiin. Tuoreen ilmastolakiehdotuksen arvioinnin yleisenä johtopäätöksenä on, että lailla on mahdollista edistää ilmastopolitiikan yhteiskunnallista painoarvoa, avoimuutta ja tietoperustaisuutta. Laki voi myös parantaa ilmastopolitiikan selkeyttä ja kokonaisvaltaisuutta. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että työ- ja elinkeinoministeriön ja ympäristöministeriön suunnittelukoordinaatio saadaan käytännössä toimimaan.040

Puhu hiljaa kulutuksesta

Perheistä ja ilmastosta puhuttaessa on tavallisesti korostettu kulutusvalintoja ja lasten kasvatusta vastuullisiksi ympäristötoimijoiksi. Ilmastovanhemmat on valinnut toisen linjan: ilmastokysymyksen ratkaisussa poliittiset valinnat ja yritysten liikkeet ovat avainasemassa.

Tutkimuksen ja kokemuksen perusteella onkin ainakin kolme hyvää syytä sille, miksi kuluttajien valinnoista kannattaa vaieta ilmastokysymyksen ratkaisussa:

1. Heikko tehokkuus. Monissa selvityksissä on todettu,  että kuluttajat ovat vain harvoin olleet avainasemassa markkinoiden vihertämisessä. Poliittisella toiminnalla ja yritysten strategisilla valinnoilla on ollut merkittävämpi rooli kulutustapojen muuttamisessa. Siksi voimien laittaminen kuluttajakampanjointiin ei useinkaan ole paras strategia.

2. Valtaapitävien vastuunpakoilu. Tutkimuksissa on tuotu esiin, miten kestävästä kulutuksesta puhuminen hämärtää yhteiskunnan valta-asetelmia ja eri toimijoilla olevia mahdollisuuksia muuttaa asioita. Kuluttajiin vetoaminen voidaankin nähdä vallan kahvassa olevien tapana ulkoistaa omaa vastuutaan. Vallankäyttäjien voima tarvittaan kuitenkin ilmastotaisteluun, joten kuluttajien valinnoista kannattaa olla hissukseen.

3. Poliittisen toiminnan kynnyksen korottaminen. Jos korostetaan henkilökohtaisia valintoja, nostetaan helposti uusien toimijoiden kynnystä tulla mukaan. Esimerkiksi itse ujostelin opiskelijana ylioppilaskunnan ympäristöjaostoon menoa, kun tuntui, että omissa elintavoissa oli vielä tehtävää. Radikaaleja elämäntapavalintoja vaativa kulttuuri jättää suuret joukot liikkeen ulkopuolelle. Ilmastoliike tarvitsee massoja mukaan.

Kuten edellä toin esiin, yksityisiin kulutusvalintoihin keskittyvässä ilmastotyössä on useita ongelmia. Toisaalta on myös kolme syytä sille, miksi omilla tai muiden kuluttajien henkilökohtaisilla valinnoilla voi olla väliä ilmastopolitiikan näkökulmasta.

1. Tekeminen on sanomisen korkein muoto. Oma uskottavuus erilaisten yhteiskunnallisten uudistusten puolestapuhujana lisääntyy, kun voi osoittaa, että on itsekin valmis toimiin. Kun muutoksia kokeilee ensin itse, ymmärtää paremmin myös niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita uudistuksen käyttöönottoon saattaa liittyä.

2. Teot muuttavat asenteita. Jos saa muut kuluttajat kokeilemaan vaikkapa jotakin kestävämpää liikkumis- tai lämmitysmuotoa, saattaa avata oven laajemmalle asenteiden muutokselle. Kun yhä useammassa kotitaloudessa huomataan, miten esimerkiksi lämpöpumppu laskee sähkölaskua, ei muitakaan puhtaan teknologian  ratkaisuja pidetä enää pelkkänä höpö-höpönä.

3. Jonkun on näytettävä tietä. Vaikka yrityksillä ja valtiovallalla on avainrooli markkinoiden vihertämisessä, myös kuluttajien etujoukkoa tarvitaan. Esimerkiksi Risto Isomäki on kirjoittanut, miten vain muutamat miljoonat aurinkopaneeleja ostaneet ihmiset ovat kiskoneet aurinkosähkön tuotantokustannuksia rajusti alaspäin.

Kulutuksesta puhuminen on myös terävä muistutus siitä, että emme voi täysin jättäytyä ilmastokysymyksen ratkaisun vaihtopenkille. Meillä on rooli muutoksessa, mutta ei vain kuluttajina vaan myös asukkaina, äänestäjinä, ammattilaisina – ja  pienten lasten ystävinä, sukulaisina ­ ja vanhempina.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Ilmastovanhempien blogissa.

Aktivismiturismia ja eräs fossiilinen ajatus

Olen ollut viime päivät aktivistituristina Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Olen jonottanut erilaisilla rekisteröintiluukuilla, katsellut, miten sopimustekstiä synnytetään sana kerrallaan ja huutanut Bella Centerin päähallissa ”We stand with Africa – Kyoto targets now!” sininen sadeviitta päälle kiskaistuna.

Kokouksen parasta antia ovat olleet kansalaisjärjestöjen kokoukset, tempaukset ja mielenosoitukset. Olen ollut vaikuttunut ihmisten sitoutuneisuudesta, viisaudesta ja mielikuvituksesta, liikkeen voimasta. Toisaalta palaan nyt kotiin jopa vähemmän voimaantuneena, kuin mitä Kööpenhaminaan tulin.

Ilmastosopimusta sorvaa valtava koneisto, joka ei hevillä avaudu aktivistituristille. Olen yrittänyt tehdä osani, mutta se osa on ollut vaatimaton. Tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Eikä sillä todennäköisesti ole lisäarvoa, että juuri minä toistaisin sataan kertaan sanottua. Jos olisin Barack Obama, Tarja Halonen tai edes Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia, tilanne olisi tietysti toinen. Nyt pystyn korkeintaan sysäämään liikkeelle pienen aallon, joka lipaisee kerran kiveä.

Mitä aktivistituristi tekee ilmastokokouksessa? Hän kiirehtii tapahtumiin mutta lukee niissä sähköpostejaan tai kirjoittaa tällaisia blogijuttuja. Hän hamstraa materiaalia mutta hylkää sen muutaman päivän kuluttua helpottuneena, kun laukku ei enää mahdu kiinni. Hän tapaa vanhoja tuttuja, päivittelee rekisteröitymisjonoja ja vaihtaa huhuja neuvottelutilanteesta.

Vaikka olenkin hienoisesti lannistunut, en palaa Kööpenhaminasta tyhjin käsin. Olen nimittäin tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että ilmastosopimuksen osaksi pitää liittää sitoumus fossiilisten varantojen hyödyntämättä jättämisestä. George Monbiot nosti asian esiin kansalaisjärjestöjen Klimaforumilla. Jos nyt oikein ymmärsin, vain 60 prosenttia tavanomaisista fossiilisen polttoaineen reserveistä voidaan hyödyntää, ellei haluta, että ilmastonmuutos karkaa käsistä.

Climate Action Networkin strategiapalaverissa pohdittiin myös, että G20-maita voisi vaatia luopumaan fossiilisille polttoaineille myöntämistään tukiaisista. Vaikka toisin voisi juhlapuheista luulla, nekin yltävät yhä 50 miljardiin dollariin vuodessa. Näin siis ainakin opin ja ymmärsin. Kaikenlaiset ristiinpuhumiset, heikosti toimivat äänentoistolaitteet ja suhruiset esitykset kun ovat olennainen osa ilmastokokouksen kokemusta.

(Kirjoitus on julkaistu aiemmin Kulutus.fi-blogissa)