Lisää osallistumista? – Ei näillä eväillä.

Osallistamisen idea on kovassa huudossa. Siitä puhutaan hyvän hallinnon kehittämisseminaareissa, tuotekehitysporukoissa ja järjestöpiireissä. Tämä vuosi on julistettu Euroopan vapaaehtoistyön teemavuodeksi. Viime vuonna Iso-Britanniassa valtaan astunut koalitiohallitus taas nosti paikallisosallistumista korostavan Big Society -sloganin koko hallituskautensa kärki-ideaksi.  

Osallistamisen mahdollisuuksista voisi kirjoittaa kokonaan oman kolumninsa. Tässä haluan kuitenkin nostaa kriittisiä näkemyksiä, sillä ne tuntuvat tyystin unohtuneen osallistumishypetyksen jalkoihin. Yhtäältä olen tarkastellut asiaa tutkijana. Toisaalta olen osallistunut laajasti erilaiseen vapaaehtoistoimintaan ruohonjuuritason vanhustyöstä kansainväliseen järjestötoimintaan.  

Osallistumisinnostusta tuntuu ruokkivan harha siitä, että yhteiskunnassa olisi valtavasti helposti hyödynnettävää vapaata kapasiteettia. Samalla pelkästään ystäväpiiriini kuuluu kymmenisen vapaaehtoistyössä uupunutta ihmistä. Pohdinkin usein, ovatko seminaareissa pauhaavat osallistamisasiantuntijat itse istuneet viikonloppukokouksissa tai riidelleet kuulemistilaisuuksissa. Kauanko he jaksavat naputella hallinnon vaikuttamisportaalissa? Onko heillä tänä iltana aikaa viedä naapurin mummo kävelylle?  

Älkää antako minun olla pahan ilman lintu: yksinlönkin näkökulmasta osallistumisesta saa valtavasti hyötyä ja iloa. Viestini onkin, että varsinkin kaikki vastuullisempi vapaaehtoistoiminta muuttuu helposti työksi. Palkkatyöhön verrattuna vapaaehtoistyön ongelmana on, ettei ikävinäkään hetkinä voi lohduttautua juoksevalla tuntipalkalla.  

Erilaisissa osallistavissa prosesseissa vapaaehtoisten vaikuttamis- ja auttamishaluja saatetaan silti haaskata kohtuuttomasti. Esimerkiksi väitöskirjaani varten tutkin erästä ohjelmaprosessia, jossa yleisölle avattiin verkkokeskustelu. Vaikka verkossa syntyi kohtuullinen määrä keskustelua, sitä ei juurikaan hyödynnetty. Haastatteluissani selvisi, että koko osallistumistyökalun käyttö oli peräti unohtunut muutamilta prosessin keskeisiltä virkamiehiltä.  

Väitöskirjani johtopäätöksissä tulen painottamaan avoimuuden, räätälöinnin ja tehokkaan tiedottamisen merkitystä osallistamisprosesseissa. On aina syytä pohtia kriittisesti vapaaehtoisten vaivaamista, sillä turha juoksuttaminen voi rapauttaa osallistumismotivaatiota ja johtaa tavoitteiden vastaiseen lopputulokseen. Ylipäänsä: ihmiset eivät halua osallistua – vaan vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin.  

Samalla on selvää, ettei kaikkea yhteiskunnallista osallistumispotentiaalia vielä ole saatu käyttöön. On monia nuoria, vanhuksia, pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä, jotka pitäisi voimaannuttaa yhdessä tekemiseen. Tämä voimaannuttaminen vaatisi kuitenkin enemmän resursseja ja tukitoimia kuin hallinnossa ja järjestöissä on totuttu tarjoamaan.  

Ruuhkavuosiaan elävällä keskiluokalla taas aika on aito niukkuustekijä. Mikäli Big Society -tyyppiseen malliin haluttaisiin mennä Suomessa, pitäisi palkkatyöltä raivata lisää tilaa yhteiskunnalliselle osallistumiselle. Mitä jos työviikko olisikin nelipäiväinen, ja viides päivä käytettäisiin erilaisiin yhteisöllisiin hankkeisiin?  

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Sitran Puheenvuorot-palstalla.

Advertisements