Kulutusmyyttien top 10

Vaikka kestävästä taloudesta tiedetään nykyään yhä enemmän, suomalaisten kulutuksesta ja sen ympäristövaikutuksista vallitsee sitkeitä myyttejä, jotka jatkavat elämäänsä faktoista piittaamatta. Myyttien sokeisiin pisteisiin mahtuu paitsi selvästi vääriä tietojSokea pyöräilijäa myös lillukanvarsiin takertumista ja historian unohtamista. Kulutusmyyttien top 10 listaa yleisimmät harhaluulot ja joitakin viime vuosien valaisevimmista tutkimustuloksista.

1) Myytti: Suomi on ollut ”aina” kulutusyhteiskunta

Fakta: Suomen kehitys kulutusyhteiskunnaksi alkoi toden teolla vasta 1950-luvulla. Kulutuksen rakenne muuttui 1960-luvulla, kun yhä suurempi osa kulutusmenoista käytettiin liikkumiseen, asumiseen ja virkistykseen. Vasta 1980-luvun Suomea voitiin kuitenkin kutsua jonkinlaiseksi runsauden yhteiskunnaksi.

2) Myytti: Hyvinvoinnin kasvu ja luonnonvarojen kulutus kulkevat käsi kädessä

Fakta: Suomi on ollut köyhyyden voittamisen ja hyvinvoinnin edellytysten rakentamisen menestystarina. Nyt suomalaisten kulutus on kuitenkin paisunut kestämättömiin mittoihin, eikä hyvinvointi ole enää lisääntynyt vaurastumisen myötä. Kun hyvinvoinnin mittarina käytetään niin sanottua aidon kehityksen indikaattoria (Genuine Progress Indicator, GPI),  suomalaisten hyvinvointi on itse asiassa vähentynyt 1990-luvulta lähtien.

3) Myytti: Ylikulutus johtuu ”turhakkeista”

Fakta:  Vuoden turhakkeen tittelin ansainneet hampurilaisaterioiden kylkiäiset, vaipankätkijät ja lehtipuhaltimet voivat ärsyttää, mutta niitä välttelemällä ei vielä ratkaista ilmastohaastetta. Ympäristön kannalta olennaista on arkinen kuluttaminen: asuminen, liikkuminen ja ruokailu. Niistä syntyy valtaosa kulutuksen ympäristövaikutuksista, joten kulutuksen kokonaismerkitys on pitkälti kiinni siitä, millaisia valintoja näillä elämänalueilla tehdään. Erityisesti ruuan kohdalla huomio on pitkään suuntautunut suhteellisen epäolennaisiin seikkoihin: kauppakassien sijaan pitää miettiä kassien sisältöä, pakkausten sijaan hävikkiä ja tuontiruuan sijaan kauppamatkoja.

4) Myytti: Ylikulutus johtuu hedonististen shoppailijoiden heräteostoksista

Fakta: Kestämättömistä kulutustavoista on usein syyllistetty heräteostoksista elämyksiä hakevia shoppailijoita. Esimerkiksi vaatteiden osuus on kuitenkin vain muutamia prosentteja keskimääräisen suomalaisen ilmastokuormasta. Arkiseen välttämättömyyskulutukseen voi myös olla jopa vaikeampi puuttua kuin shoppailuun, sillä välttämättömyysostoksia  leimaa tutkimusten mukaan usein välinearvoisuus ja rutiininomaisuus. Vaikkapa Ekosähkön tilaaminen ei rakenna identiteettiä samalla tavalla kuin kotimaiseen ekodesigniin pukeutuminen. Kuitenkin sähköyhtiön valinta on ilmastovaikutuksiltaan kaikkein suurimpia kulutuspäätöksiä.

5) Myytti: Laaja ympäristöherätys ratkaisee ylikulutusongelman

Fakta: Pehmeät arvot ovat olleet nousussa länsimaissa jo 1990-luvun taitteesta lähtien. Suomalaiset ovat huolissaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, ja kyselyiden mukaan suuri osa kuluttajista olisi valmis tinkimään omasta kulutuksestaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Myös jätteiden lajitteluun, energiansäästöön ja joukkoliikenteen käyttöön suhtaudutaan suopeasti. Nykyinen infrastruktuuri, tarjonta, markkinoiden ja talouden lait eivät usein kuitenkaan tue kestävämpiä valintoja. Esimerkiksi OECD-maissa ympäristöverot tuottavat alle kymmenen prosenttia kaikista verotuloista. Tätä epäsuhtaa ympäristökysymyksiin ”herääminen” ei useinkaan riitä tasapainottamaan.

6) Myytti: Kuluttajakuninkaat johtavat ympäristövallankumousta

Fakta: Kulutusta on yritetty hillitä vetoamalla kuluttajiin erilaisten ympäristövinkkien muodossa. Tutkimusten mukaan kuluttajat ovat kuitenkin vain harvoin olleet avaintekijöitä markkinoiden vihertämisessä. Viime vuosien vaikuttavimmista toimenpiteistä on enimmäkseen päätetty poliittisesti ja/tai suurempien yritysten johdossa. Eri toimijoiden vaikutusmahdollisuuksista kertoo jotakin myös se, että ihmiskunnan aiheuttamista ympäristöhaitoista jopa kolmannes on maailman 3000 suurimman yrityksen aiheuttamaa.

7) Myytti: Ekotehokkuus ja palvelutalous hoitavat ympäristöhaasteet

Fakta: Kuluttajavalistuksen ohella Suomessa on panostettu ekotehokkuusparannuksiin ja talouden palveluvaltaisuuden kasvattamiseen. Kestävän talouskasvun tavoittelua mutkistaa kuitenkin niin sanottu rebound-ilmiö: resurssien käytön tehostuminen ei vähennäkään suoraan luonnonvarojen kulutusta. Ilmiö tunnetaan taloustieteessä Jevonsin paradoksina, ja sen mukaan jonkin resurssin käytön tehostuminen johtaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tämän resurssin käytön lisääntymiseen eikä niinkään vähentymiseen. Tim Jacksonin mukaan paradoksi näkyy globaalissa taloudessa tilanteena, jossa esimerkiksi yhden dollarin tuottamiseen tarvittavan energian määrä on laskenut kolmanneksella viimeksi kuluneen kolmen vuosikymmenen aikana. Toimeliaisuuden määrän lisääntyminen on kuitenkin syönyt ekotehokkuusedut, ja vuoden 1990 jälkeen maapallon energiankäyttöön liittyvät päästöt ovat lisääntyneet 40 prosenttia.

8) Myytti: Suomen korkeat päästöt johtuvat teollisuuden rakenteesta – ei niinkään kulutuksesta

Fakta: Raskas vientiteollisuus on usein selityksenä, kun Suomen korkeaa luonnonvarojen kulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjä pyritään selittämään. Selitys pitää kuitenkin vain osittain paikkansa, sillä laajan ENVIMAT-tutkimuksen mukaan Suomen tuontiin sisältyy ulkoistettuja ympäristövaikutuksia suunnilleen yhtä paljon kuin mitä vientiin menee. Itse asiassa Suomen kansantalouden aiheuttamista ilmasto- ja muista ympäristövaikutuksista runsaat puolet kohdentuu kotimaan kulutukseen ja investointeihin.

9) Myytti: Kaikki vähänkään kannattavat ekotehostamistoimet on jo tehty Suomessa

Fakta: Tutkimusten perusteella suomalaisten tuotteiden päästöintensiteetti euroa kohden on kansainvälisesti katsottuna suhteellisen korkea. Esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa ja Espanjassa tuotetaan massa- ja paperituotteita, elintarvikkeita, perusmetalleja, jätehuolto- ja kiinteistöpalveluita pienemmillä päästöillä. Ainoastaan mineraalituotteita ja ilmaliikennettä tuotettiin Suomessa pienemmillä kotimaisilla päästöillä kuin aiemmin mainituissa vertailumaissa

10) Myytti: Ympäristöhaasteiden kriisiytyminen on väistämätöntä

Fakta: Ympäristön puolesta on vielä monia keinoja käyttämättä. Erilaisten tuotantoprosesseiden, tuotteiden ja palveluiden ekotehostamisen ohella voidaan hillitä kulutustarpeiden syntymistä esimerkiksi paremmalla yhdyskuntasuunnittelulla. Ympäristön kantokyvyn rajat pitää sisällyttää politiikkaan ilmastolain kaltaisilla keinoilla, ja kasvihuonekaasupäästörajojen tyyppisiä välineitä tarvitaan myös muille kriittisille sektoreille. Poliittisen ja taloudellisen muutoksen oheen tarvitaan iso kulttuurinen muutos, joka tekee kestävistä toimintatavoista normaaleja – parhaimmillaan myös helppoja, hauskoja ja halpoja.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kulutus.fi-blogissa.

Advertisements

100 tavaran haaste – lupaus vuodelle 2011?

Suomalaiset kulutus- ja elämäntapabloggaajat ovat tänä vuonna intoilleet Dave Brunon kehittämästä 100 tavaran haasteesta. Kyse on ideasta, jonka mukaan henkilökohtaisen omaisuuden tulisi koostua vain 100 tavarasta tai tavarakokonaisuudesta. Esimerkiksi Vehmas Assemblyn Sampsa Kiianmaa tarttui haasteeseen jo tämän vuoden alussa . Uusi musta -blogissa  on kerätty erilaisia reaktioita asiaan, ja siellä vinkataan myös toiseen verkossa kiertävään haasteeseen, jossa pyritään elämään kuukausi kuudella vaatekappaleella.

Kun Cancúnissa saatiin viime viikolla aikaan vain laiha ilmastosopu, ja tuoreen tutkimuksen mukaan joka kymmenes laji on Suomessa uhanalainen, olisiko 100 tavarassa pitäytyminen sellainen lupaus, joka ympäristön ystävän kannattaisi uutena vuotena antaa? Tai pitäisikö joulusiivouksessa ottaa esimerkkiä ainakin Saiturista, joka on luvannut laittaa kiertoon 100 tavaraa?

Ympäristön näkökulmasta pääpointit ovat minusta seuraavat: 100 tavaran haaste ja sen sukulaiset ovat osoitus yhteiskunnassa kytevästä kaipuusta kohtuullisuuteen ja yksinkertaisuuteen. Sellaisen kulttuurin luominen tukee varmasti ympäristöviisaita valintoja. Kun pääsee keveän elämän makuun, hamstraaminen ei tunnu enää niin hyvältä.

Toisaalta: kun kotitalouksien ympäristöjälkeä on tarkasteltu, asumisen, liikkumisen ja ruuan on todettu muodostavan jopa kolme neljäsosaa kulutuksen ympäristövaikutuksista. Ruokailutottumukset ja energiankäyttö merkitsevät siis paljon enemmän kuin se, onko kaapissa muutama ylimääräinen riepu tai roina.

Jos tavaran vähentämislinjalla haluaa kuitenkin jatkaa, KotiMIPS-tutkimus nostaa erityisen merkittäväksi tavararyhmäksi sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Kun niiden valmistukseen ja käyttöön tarvittavat luonnonvarat lasketaan yhteen, määrä vastaa lähes puolta keskivertokotitalouden tavaroiden luonnonvarojen kulutuksesta. Esimerkiksi vaatteiden ja kenkien osuus luonnonvarojen kulutuksesta on vain muutaman prosentin luokkaa.

Jos palataan 100 tavaran haasteeseen, intuitiivisesti eniten minua epäilyyttää siinä kuitenkin päivittämismanian riski. Tarkoitan siis sitä, että kun tavaroiden määrä on rajattu, mahdollisesti kasvavat halut kanavoidaan vaatimalla tavaroilta yhä enemmän. Vanhat kömpelöt kamat ja karvalakkimallit eivät enää kelpaa: heitetään kotitalouden vintage-elektroniikka ulos ja hankitaan tilalle uusia, enististä integroidumpia ja teknisempiä iVekottimia. Tällainen voi tehdä omasta elämästä keveää, mutta ympäristö ei nyt välttämättä hihku riemusta. Jos halujen määrä ei vähene, tavaramäärän rajoittaminen ei välttämättä laske ympäristökuormitusta.

Ympäristöviisaiden parannusten tekeminen on silti erittäin kannatettavaa – joko uutena vuonna tai muutoin. Jos haluaa tehdä helpon mutta vaikuttavan teon, ekosähköön vaihtaminen on tavallisesti vaivatonta ja edullista. Mutta ehkä se joulusiivouskin kannattaa tehdä. Nimittäin jos roinaa on paljon, tarvitaan lämmitettyjä neliöitä niiden varastointiin. Ja kuten Pikku Myy on todennut: “Omistaminen merkitsee vain huolia ja matkalaukkuja, joita joutuu raahaamaan mukanaan.”

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kulutus.fi-blogissa.