Artikkeli uusimmassa Kanavassa: Kokeilut vaativat taitoa ja luovaa hulluutta

20150818 KanavaJuha Sipilän hallituksen ohjelmassa korostetaan kokeiluja yhteiskunnan uudistamisen välineenä. Yleisen linjauksen lisäksi ohjelmassa luvataan toteuttaa perustulokokeilu. Miksi kokeilukulttuuriin kannattaa tarttua?

Suomessa on isoja yleisesti tunnustettuja ongelmia, joiden poistamiseen tarvitaan puolue- ja hallinnonrajat ylittävää yhteistyötä ja innovatiivisuutta. Työttömyys, ylisukupolvinen osattomuus, kannustinloukut ja pahoinvointi työelämässä ovat esimerkkejä ongelmista, joihin voidaan etsiä ratkaisuja kokeilujen kautta. Kokeiluilla voi olla iso rooli myös biotalouden vauhdittamisessa ja ympäristöongelmien ratkaisussa.

Päättynyt vaalikausi osoitti, että yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen kokonaisuudistusten kautta on vaikeaa. Ideologiset painolastit, ennakkoluulot, johtamisen ongelmat, etujärjestöintressit ja tiukka hallitus-oppositioraja hidastavat uudistamista Suomessa. SOTE-uudistus on esimerkki siitä, miten uudistaminen voi muuttua vuosien työryhmätyöskentelyksi.

Kokeiluilla voidaan etsiä ratkaisuja monimutkaisiin kansallisiin ja kansainvälisiin ongelmakokonaisuuksiin, mutta yhtä hyvin ne voivat olla osa pienemmän mittakaavan kehitystyötä. Esimerkiksi yrityksissä on jo pitkään ymmärretty referenssien ja onnistuneiden pilottien merkitys tuotekehitykselle ja liiketoiminnan laajentamiselle.

Kokeilukulttuurissa on lupa epäonnistua

Markkinoinnin ammattilaisille taas maistiaiset ja koeajot ovat tuttuja keinoja edistää myyntiä. Myös ohjelmistojen kehittäjät ovat luoneet ketterän tuotekehityksen prosessin, jossa suunnitellaan vähemmän mutta kokeillaan ja keskustellaan enemmän työn edetessä. Näin vältetään turhaa työtä ja luodaan toimivampia tuotteita. Kokeilukulttuuri tuo nämä opit laajemmin yhteiskunnan kehittämiseen.

Koko yhteiskunnan läpäisevässä kokeilukulttuurissa olennaista on kansalaisten aktiivisuus ja rohkeus. Se saa turhautuneen työntekijän, politiikkaan tyytymättömän kansalaisen tai kustannusten noususta huolestuneen päättäjän kehittämään entistä parempia toimintatapoja omista lähtökohdistaan – ilman pelkoa kasvojen menettämisestä. Kokeilukulttuurissa epäonnistumista ei nähdä ongelmana, vaan kokeen mahdollisena tuloksena. Kokeilujen lähtökohtana on kolme lupausta: lupa toimia, lupa suunnitella vähemmän ja lupa epäonnistua.

Kokeilut painottavat tekemistä selvittämisen ja suunnittelun, paperityön sijaan. Kokeiluissa testataan eri vaihtoehtoja ja tuotetaan tietoa niiden soveltuvuudesta. Kokeilut auttavat päätöksenteossa silloin, kun yhteinen näkemys ratkaisusta puuttuu, eikä ole varmuutta siitä, mikä idea on toimivin. Parhaan mallin kehittely voi edellyttää useita perättäisiä kokeiluja.

Kokeilut muokkaavat arvoja ja asenteita

Kokeilemalla kehittämisessä oppiminen ei rajoitu pelkästään pinnalliseen tietoon siitä, toimiiko kokeiltu idea vai ei. Konkreettinen toiminta antaa mahdollisuuden havainnoida kehitystyön tuloksia monipuolisesti.

Järjestelmällisesti toteutetuilla ja mitatuilla kokeiluilla toimenpiteiden, kuten lainsäädännön, toimivuutta voidaan ennakoida paremmin, todetaan Demos Helsingin ja Avanto Helsingin Design for Government -selvityksessä. Kokeilut voivat paljastaa myös kehittämisen esteenä olevaa normistoa ja nopeuttaa reagointia ja ennakointia ongelmien ratkaisussa

Tutkimusten mukaan kokeiluilla on myös syvempiä arvoja ja asenteita muokkaavia vaikutuksia: teot voivat muuttaa asenteita enemmän kuin asenteet tekoja. Esimerkiksi Sitran rahoittamat resurssiviisaat kokeilut havainnollistivat jyväskyläläisille, että resurssiviisaudessa on kyse esimerkiksi ruokahävikin vähentämisestä ja energiapiheistä valaistusratkaisuista.

Aalto-yliopiston tutkimuspäällikkö Anssi Tuulenmäki on korostanut, että kokeilut ovat myös tehokas tapa houkutella resursseja. Ne auttavat luomaan verkostoja synnyttämällä tarinoita, avaamalla uusia näkymiä ja houkuttelemalla julkisuutta. Koska tekeminen on sanomisen korkein muoto, kokeiluja voidaan käyttää johtamisen työkaluna.

Kokeilujen heikkous voi olla toiminnan sirpaloituminen, jos kokeiluista ei muodostu strategista oppimisprosessia eikä toiminta vakiinnu, leviä tai lähetä selkeää viestiä päättäjille. Ongelmana voi olla myös yleistäminen, mikäli yksittäisistä kokeiluista tehdään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ongelmia voidaan ehkäistä luomalla linkkejä kokeilujen, päättäjien, tutkijoiden ja liiketoiminnan kehittäjien välille.

Kokeilujen vetovastuu vaatii taitoa – ehkä myös luovaa hulluutta. Siksi on tärkeää tarjota kokeilijoille tukea, esimerkiksi koulutusta ja verkostoja, jotka kannustavat eteenpäin.

Paikallisissa kokeiluissa pitäisi olla tilaa oma-aloitteisuudelle

Kokeilukulttuuri voi kukoistaa eri tasoilla. Paikallisissa kokeiluissa voidaan korjata arjen epäkohtia vaikkapa kouluissa, urheiluseuroissa tai työpaikoilla. Alueellisissa tai sektorikohtaisissa kokeiluissa voi olla laajaa yhteistyötä, jossa ovat mukana kunnat, yritykset, järjestöt ja oppilaitokset. Valtakunnalliset kärkikokeilut tähtäävät isojen ongelmien selättämiseen.

Kokeilujen kannustimena ei ole raha, vaan oikeus ideoida ja testata uusia toimintatapoja. Kokeilut eivät nojaa ohjelmiin eivätkä edellytä hankesuunnittelun ja -hallinnoinnin osaamista. Erityisesti paikallisissa, pienimuotoisissa kokeiluissa tulisikin olla tilaa kansalaisten oma-aloitteellisuudelle, ennakkoluulottomalle ideoinnille ja yhteistyölle. Hierarkioiden ja totuttujen menettelyjen ei pitäisi estää kokeilemalla kehittämistä.

Esimeriksi Sipilän hallituksen ohjelman linjaus siitä, että peruskoulussa pitää olla jatkossa tunti liikuntaa päivässä, kannattaisi siirtää suoraan kouluihin toteutettavaksi kokeilujen kautta. Koska hallitusohjelma ei kerro, miten liikunnanlisäys tulee toteuttaa, eikä osoita rahaa siihen, koulut voisivat oppilaiden ja opettajien yhteistyönä tuottaa paikallisia tunti liikuntaa päivässä -kokeiluja. Toimivat mallit voisivat kopioitua yleiseen käyttöön.

Poliitikkojen ja tutkijoiden raja-aidat voivat madaltua

Arkijärki ja tekeminen painottuvat kokeiluissa teoreettisten pohdintojen sijaan. Tämä ei tarkoita, että mittavia kansallisia kokeiluja toteutettaisiin ilman suunnittelua ja arviointia. Esimerkiksi perustulokokeilu on valmisteltava huolellisesti, koska kyseessä on kansalaisten toimeentuloon ja perusturvaan liittyvä hanke, jolla on perustuslaillinen ulottuvuus.

Perustulokokeilu kannattaa nähdä ainutlaatuisena mahdollisuutena testata mallia, josta on keskusteltu tieteen ja politiikan kentillä vuosikymmeniä eri puolilla maailmaa. Tiedeyhteisöllä on mahdollisuus tarjota osaamistaan kokeilun suunnitteluun ja toteutukseen – siirtyä katsomosta kentälle. Tämä palvelee paitsi itse kokeilua myös tutkijoiden roolin vahvistamista päätöksenteossa. Kokeilujen kautta raja-aidat poliitikkojen ja tutkijoiden välillä voivat madaltua ja tiedon merkitys päätöksenteossa kasvaa.

Isoissa kokeiluissa on ennakolta arvioitava, mitä vaikutuksia kokeilun aikana seurataan ja arvioidaan. Esimerkiksi perustulolla voi olla vaikutuksia paitsi yksilön työllisyyteen ja tuloihin myös terveyteen, hyvinvointiin, harrastuksiin, kuluttamiseen, asumiseen ja ajankäyttöön sekä yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Lisäksi se voi heijastua hänen läheistensä elämään monin tavoin. Vaikutusten arviointi edellyttää monitieteistä tarkastelua ja ihmisen käyttäytymisen ymmärtämistä.

Mikrorahoitus madaltaisi kokeilemisen kynnystä

Kokeilukulttuurin läpimurto edellyttää, että kansalaiset, yrittäjät, työntekijät ja johtajat eri tasoilla innostuvat ideasta ja ottavat sen mahdollisuudet käyttöön. Kokeilukulttuuria voidaan kuitenkin edistää myös valtakunnallisilla toimilla.

Kokeiluja vauhdittamaan voidaan perustaa kokeilutoimisto, joka tukee eri kokoisia kokeiluja niille ominaisilla tavoilla. Isoille kansallisille kokeiluille se koostaisi toteutusmalleja ja arviointimenetelmiä. Alueellisten kokeilukeskittymien toimijoita se auttaisi verkostoitumaan. Ruohonjuuritason toimijoille tarjolla olisi tietopankki ja vertaisfoorumeita lähinnä verkossa.

Lisäksi toimisto olisi kokeilujen toteuttajien äänitorvi: se välittäisi tietoa päättäjille, jos esimerkiksi uuden teknologian kokeiluissa törmättäisiin toistuvasti hallinnollisiin ongelmiin. Kokeiluilla olisi kytkös politiikan prosesseihin ja lainsäädäntötyöhön.

Kokeilutoimisto ei olisi hankerahoittaja. Se voisi kuitenkin jakaa vaikkapa alueellisen ammattikorkeakouluverkoston tai opintokeskusten kautta joidenkin satojen tai tuhansien eurojen mikrorahoitusta, joka madaltaisi kynnystä toimintaan silloin, kun kokeilun toteutus vaatii esimerkiksi pienimuotoisia hankintoja.

Kokeilut ovat tapa tehdä enemmän ja selittää vähemmän

Sipilän hallituksen ohjelma on ensimmäinen, jossa kokeilut nostetaan yhteiskunnan kehittämisen ytimeen. Tätä ennen kokeilevan kehittämisen puolesta ovat puhuneet muun muassa Tekes ja Sitra.

Kokeilukulttuurissa tunnistetaan muutos, jossa innovaatioiden toimintaympäristöjen, käyttäjien ja kuluttajien rooli vahvistuu. Yhteiskunnan kehittämisen näkökulmasta kokeilukulttuurin idea nojaa deliberatiivisen demokratian ja pragmatismin kaltaisiin suuntauksiin, jotka korostavat yhteiskunnan kehittämistä käytännönläheisesti, yhdessä keskustellen. Taustalla on pyrkimys näyttöön perustuvaan politiikkaan (evidence-based policy).

Onnistuessaan kokeilukulttuurinen muutos vahvistaisi osallisuutta, yhdessä tekemistä ja kansalaisyhteiskuntaa riippumatta siitä, tuottaisivatko yksittäiset kokeilut pysyviä muutoksia. Kokeilukulttuurin erityinen lisäarvo voi olla siinä, että epäonnistumisten pelko vähenee ja rohkeus spontaaniin ongelmanratkaisuun kasvaa.

Osallistava toimintamalli voi vahvistaa koko kansankunnan oppimiskykyä. Tutkimusten mukaan muutosprosessista tulee rakentavampi, kun konkreettinen yhteistyö korvaa sanallista kanssakäymistä

Kulttuurin muutos ei tapahdu itsestään. Poliittisten päättäjien, yritysjohtajien ja esimiesten tulisi ymmärtää kokeilut tavaksi johtaa, uudistaa ja pysyä muutosten mukana. Kokeilukulttuurin vahvistuminen edellyttää myös julkista keskustelua ja hyvien esimerkkien esiin nostamista.

Tällä vaalikaudella kokeilukulttuurissa voidaan ottaa harppauksia. Esimerkiksi hallituksen kärkihankkeiden toteutuksessa voidaan käyttää kokeiluja ja osoittaa niiden toimivuus ongelmanratkaisussa ja yhteiskunnan kehittämisessä. Vaaleissa kansalaiset ovat osoittaneet kyllästymistään politiikan perinteisiin toimintatapoihin, puhumiseen ja selvittämiseen. Kokeilut ovat väline tehdä enemmän ja selittää vähemmän. Näyttöön perustuvalle politiikalle on tilausta.

Annukka Berg, valtiotieteiden tohtori ja tutkija Suomen ympäristökeskuksessa

Karina Jutila,  yhteiskuntatieteiden tohtori ja Ajatuspaja e2:n johtaja

Advertisements

Free copies of my PhD “The Multiple Faces of a Sustainability Strategy”

Annukka-Berg-The-Multiple-Faces-of-a-Sustainability-StrategyA note to all those interested in the policy analysis on sustainable consumption and production, the debate on degrowth and strategic planning towards sustainability: I got an extra box of copies of my PhD entiteled “The Multiple Faces of a Sustainability Strategy – Analysing Finland’s Programme to Promote Sustainable Consumption and Production”, published in 2012. If you would like to have one, I can post it to you.

The abstract of the dissertation reads as follows: This study discusses broad national sustainability programmes as multi-faceted and controversial hybrids. It concentrates on one pioneering case, the Finnish Programme to Promote Sustainable Consumption and Production (SCP) that was published in 2005. It is claimed that much-used effectiveness-focused analytical approaches fail to address some of the key characteristics of the Programme. Empirical analysis combined with a theory review reveals at least four different perspectives from which the Finnish SCP Programme can be fruitfully grasped, viewed and acted upon: the Bullet, Process, Ritual and Depiction perspectives. Together, these make up a multi-perspective analytical approach that outlines the programme profile and facilitates comparison of the differences between the acts, expectations and perceptions of various actors.

(1) The Bullet perspective follows the traditional effectiveness approach based on the assumption that broad sustainability programmes have outputs and outcomes that are described in the programme document. (2) According to the Process perspective, the programme process has some effects but their exact form and direction cannot be predetermined due to the institutionally ambiguous context. (3) The Ritual perspective emphasises the symbolic dimension of action, and that the innermost meaning of programme making may go beyond its manifested goals. (4) Last but not least, the Depiction perspective reflects how the programme document and process construct, renew and silence some meaning structures, in this case about SCP.

Analysed from these four perspectives, respectively, it turns out that Finland s SCP Programme: (1) has quite scarce outputs compared to the grand challenges and visions presented, the key ones including the establishment of a material-efficiency centre, a research programme and an initiative to green public procurement; (2) has raised awareness of SCP among major actors in the field, which has had various unprompted effects; (3) has had a strong ritual function in renewing Finnish participatory policy-making traditions and faith in the corporatist capabilities of meeting difficult challenges; and (4) reveals how key discursive conflicts in the field are related to contradictions between efficiency and sufficiency, economic growth and its opposing forces, and regulation versus the so-called new environmental policy instruments.

Given their institutional ambiguity, sustainability programmes should be conducted in a more transparent and clearly externalised manner than is necessary in traditional Bullet-style programmes. The setting allows for creativity, flexibility and tailoring. However, neither the ambiguity of the programmes nor the availability of new policy instruments justify the outsourcing of policy-making to actors who do not possess the power or the ability to act on the challenges. Further, in order to find a balanced approach towards SCP, additional institutional support should be given to processes and experiments that develop the sufficiency and degrowth ideas. In its current form, criticism of growth only increases the uncertainty and complexity. This, in turn, supports the position of the dominant growth-bound policy narratives.

For more info, please check the following link.

Yle Kainuu: Asumis- ja syömistavoilla on isompi merkitys ympäristölle kuin vaatteiden ostamisella

Yle Kainuu julkaisi kohtuusviikon kunniaksi oheisen jutun, johon pääsin mukaan haastateltavaksi. Jutussa tuodaan hienosti esiin sitä, millä kulutusvalinnoilla on oikeasti väliä.

Asumis- ja syömistavoilla on isompi merkitys ympäristölle kuin vaatteiden ostamisella. Ympäristön kannalta kestävä kuluttaminen vaatisi monelta elämäntaparemonttia. Ihmisten arkeen ei kuitenkaan uskalleta puuttua radikaalein ratkaisuin yhteiskunnan ohjauksella.

Pyöräilyä.
Kuva: Pekka Sipilä / Yle

Kulutuksen kohtuullistaminen on helppo mieltää ostamisen vähentämiseksi. Sellaiseksi, ettei hankita yhtä paljon muovikrääsää ja shoppaillaan korkeintaan kirpparilla. Motivaationa on usein ilmastonmuutoksen jarruttaminen. Siihen on kuitenkin vaikuttavampiakin keinoja, sanoo kestävään kulutukseen erikoistunut valtiotieteen tohtori Annukka Berg.

– Isot virrat, jotka vaikuttavat siihen, onko kulutuksemme ympäristön kannalta kohtuullisia, ovat ne, että mitä sähköä tilaamme, kuinka paljon käytämme autoa ja lennämme sekä syömmekö kasvispainotteisesti, Berg sanoo.

Esimerkiksi vaatteet luovat Bergin mukaan vain muutaman prosentin suomalaisten ilmastojäljestä. Sen sijaan nykyiset asumisen, syömisen ja liikkumisen tavat mielletään normaaleiksi, vaikka ne eivät ole ympäristön kannalta kohtuullisia.

– Meillä on myös rakenteita, jotka ajavat käytöstämme sellaiseksi, että meistä jää iso ympäristöjälki. Suomessa on esimerkiksi laaja bensa- ja dieselverkosto, mutta biokaasuverkosto on suppeampi. Rakenteiden pitäisi olla sillä tavalla kunnossa, että ilmastoystävällisestä toiminnasta tulisi helpompaa.

Poliittiset päätökset vaativat rohkeutta

Kulutukseen voi vaikuttaa poliittisin päätöksin esimerkiksi tuotteiden hinnan ja saatavuuden osalta. Ympäristölle hyödyllistä kuluttamista voitaisiin tukea ja haitallista rajoittaa. Kulutuksen tähän suuntaan ohjailu ei kuitenkaan näytä olevan poliittisella agendalla.

– Kun puututaan siihen, miten ihmiset toimivat arjessa, se on herkkä asia ja poliittisesti haastava kenttä. Kuluttajathan ovat myös äänestäjiä, ja yritysmaailmastakin kuuluu älähdyksiä tämän asian suhteen. Pitäisi olla rohkea poliitikko, että pystyisi tekemään päätöksiä ja sanomaan ihmisille vaikkapa, että tämäntyyppinen lämmittäminen ei enää käy, ja että on siirryttävä ympäristöystävällisiin lämmitysmuotoihin, Annukka Berg sanoo.

Berg on aikaisemmin puhunut esimerkiksi henkilökohtaisista päästökiintiöistä. Se tarkoittaa, että jokaisella olisi tietty määrä päästöjä, jonka saa käyttää tiettynä aikana. Berg ei usko, että päästökiintiöt olisivat todellisuutta vielä lähiaikoina, mutta pitkällä tähtäimellä ne voisivat olla hyvä keino kuluttajille tehdä huomioita omasta kulutuksestaan ja vaikuttaa siihen.

– Jos meillä olisi rahalle rinnakkaisjärjestelmä, jossa maksettaisiin vaikkapa hiilipisteillä, ihmiset havahtuisivat paremmin siihen, että jokaisella on rajattu määrä päästöjä käytössä, niin kuin oikeastaan onkin. Emme voi käyttää fossiilista energiaa enempää kuin 20 prosenttia tunnetuista varoista, ellemme halua, että ilmasto lämpenee enempää kuin kaksi astetta.

Kohtuullistaa voi vähän kerrassaan

Omassa arjessaan Annukka Berg on huomannut, että kulutusta kannattaa muuttaa pienin askelin.

– Esimerkiksi nyt keväällä voi päättää, että kun lumet sulavat, kokeilen mennä pyörällä töihin auton sijaan. Sen voi vaikka merkitä kalenteriin. Voi myös päättää kokeilevansa huomenna tai vaikka ensi viikolla bussilla kulkemista. Sitten vain katsoo, miltä kokeilu tuntuu.

Bergin mukaan on myös helppo aloittaa vaikkapa vaihtamalla uusiutuvalla energialla tuotettuun sähköön ja tarkistamalla, miten korkea lämpötila kotona on.

– On myös tärkeää olla masentumatta siitä, ettei yksin voi muuttaa koko maailmaa. Se, että yksittäiset ihmiset tekevät pieniä tekoja ja puhuvat niistä lähipiirin kanssa, madaltaa myös muiden kynnystä kokeilla ympäristöystävällistä toimintaa. Sitä kautta yhteiskunta muuttuu.

Hän uskoo, että vaikka Suomi on pieni maa, se voi toimia hyvänä esimerkkinä kansainvälisesti.

– Pohjoisia hyvinvointivaltioita ihaillaan ja pidetään esimerkkinä. Jos täällä pystytään tekemään hienoja asioita, sillä voi olla yllättäviä vaikutuksia laajemminkin.

Mistä on kyse?

– Kuluttamisen kohtuullistaminen on muutakin kuin ostamisen vähentämistä.

– Esimerkiksi autoilun vähentäminen ja kasvispainotteinen syöminen on kohtuullistamista.

– Kuluttamiseen puuttuminen poliittisilla päätöksillä vaatii kanttia.

Eeva Pentikäinen/Yle Kainuu