The policy robustness and resilience trajectories of renewable energy innovation leaders

The policy efforts to shift energy production and consumption profiles from fossil resources towards renewables have stimulated innovation activities and economic maturing of RE technologies, most evidently the wind and solar. This has become visible not only in growing RE production shares and international technology trade volumes, but also in the numbers of issued patents. However, the economic dynamics are geographically uneven as some of the countries have emerged as technology leaders that in principle drive the general development and take the most advantage of it. In this paper, we focus on three suspected innovation champions – Denmark, Finland and Germany – and ask whether certain features of public policy have sustained the central role of RE technologies in their policy agendas over long periods of time. We turn to the concepts of policy robustness and resilience coined by adaptive policy scholars to achieve this. By analysing the long-term policy trajectories of the case study countries, we conclude that while all these countries have had relatively robust policy strategies, there are differences in the ways and extends that resilience is promoted. Of the case countries, Denmark’s wind power policy seems to be an excellent example of how robustness and resilience building can be balanced in a fruitful way. In the end, we provide more generalisable lessons on how policy robustness and resilience could be promoted in different settings. Read more from our conference paper that will be presented in the 9th International Sustainability Transitions Conference in Manchester and in the Energizing Futures conference in Tampere this June: Berg, A., Lukkarinen, J., Ollikka, K. (2018) The policy robustness and resilience trajectories of renewable energy innovation leaders – Analysing the promotion of bioenergy in Finland, wind energy in Denmark and solar power in Germany

Advertisements

An intermediary approach to technological innovation systems (TIS)—The case of the cleantech sector in Finland

The Technological Innovation System (TIS) framework has become a popular tool for the analysis of innovation dynamics, particularly on a national scale. There have been calls to utilise the framework at sub-national levels too, and to pay attention to location-specific features and interactions. This article contributes to the discussion by studying how the sub-national intermediary network of the Finnish Carbon-Neutral Municipalities (HINKU) complements and challenges the national cleantech innovation system in Finland. To achieve this, we propose an analytical framework that combines the TIS framework with intermediary functions. Our study shows that the TIS framework is a practical tool for analysing potential discontinuities and policy development possibilities regarding innovation systems across spatial scales. Read more from our article that has been recently published in the journal Environmental Innovations and Societal Transitions:  Lukkarinen, J., Berg, A., Salo, M., Tainio, P., Alhola, K., Antikainen, R. (2018) An intermediary approach to technological innovation systmes (TIS) – The case of the cleantech sector in Finland

Our latest article is out: Dynamics of experimental governance – A meta-study of functions and uses of climate governance experiments

Have you thought about the various roles experimentation can have in governance?  We have 🙂 In our latest article, written together with Senja Laakso and Mikko Annala, we suggest that the potential functions and uses of experiments can be fruitfully grouped into four different categories. The essence of experimenting is to 1) test new things. At the same time, experimentation can also be about 2) creating profound influence, about 3) multiplying influence and about 4) promoting systemic change. The article is based on a meta-study of  25 articles of experimental climate governance and it is part of the Journal of Cleaner Production special issue on Experimentation for climate change solutions.

 

Triangle of experiments

Yhteiskuntapolitiikka-lehti: Kokeilukulttuuri on suomalainen hallinnollinen innovaatio

Kiitos Olli-Pekka Heinoselle (YP1/2017) ja Matti Rimpelälle (YP 2/2017) kokeilukulttuuriin liittyvistä keskustelunavauksista. Rimpelä toteaa aivan oikein, että kokeilemalla kehittämistä on tehty ennenkin esimerkiksi toimintatutkimuksen saralla. Jaamme Rimpelän ajatuksen siitä, ettei suurien poliittisten linjavalintojen tekoa ole syytä piilottaa puuhastelun savuverhon taakse. Olemme hänen kanssaan kanssa yhtä mieltä myös tarpeesta koota ja luoda analyyttista kirjallisuutta kokeilukulttuurista, joka toistaiseksi lepää melko suppeiden selvitysten varassa.

 

Tällä hetkellä syynä laajemman analyysin puutteeseen on ennen kaikkea se, että kokeilukulttuuri on poliittisessa sanastossa ja myös monille tutkijoille uusi termi. Yliopistoissamme ei ole kokeilevan kehittämisen oppituolia. Sen sijaan on psykologian, taloustieteen ja yhteiskuntapolitiikan oppituoleja, joissa kokeilujen käyttäminen tiedontuotannossa on vakiintunut osa menetelmävalikoimaa. Kokeilukulttuurin vahvistaminen sisältää kuitenkin ajatuksen siitä, että eri tieteenaloilla tehtävät kokeilut voisivat olla vahvemmin osa myös päätöksentekoa. Lisäksi se tuo aloittelevien kasvuyritysten start-up-kulttuurista kumpuavan nopeiden kokeilujen idean osaksi yhteiskunnan kehittämistä.

 

Kokeilukulttuurin toiminnalliseksi ytimeksi voidaan määritellä uusien asioiden vieminen mahdollisimman nopeasti niiden aitoon toimintaympäristöön. Kokeiluilla tarkoitamme ”tapaa saada tietoa toimenpiteiden tai muutosten hyödyllisyydestä ja vaikutuksista ennen niiden laajempaa käyttöönottoa” (Demos Helsinki & Avanto Helsinki: Design for Government, 2015). Olennaista on tekemällä oppiminen ja toiminnan korjaaminen kokemusten perusteella.

 

Kokeiluihin sisältyykin elimellisenä osana mahdollisuus epäonnistumiseen. Tämän takia tarvitaan erityistä kehittämisen kulttuuria, kokeilukulttuuria, joka professori Jari Stenvallin vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan perustuu luottamukselle, vuorovaikutukselle, epäonnistumisten sietämiselle ja oppimisen korostamiselle. Kyse on nykyistä kehittämiskulttuurin valtavirtaa ennakkoluulottomammasta, toiminnallisemmasta ja notkeammasta toiminnan tavasta.

 

Kokeilukulttuuri on noussut hallitusohjelmaan aikana, jolloin suomalainen yhteiskunta kohtaa monia mittavia ja monimutkaisia haasteita. Sen nousu on ollut mahdollista, koska perinteisen suunnittelukulttuurin haasteet on tunnistettu ja jaettu niin laajasti. Kyse on nähdäksemme eräänlaisesta poliittisesta tai hallinnollisesta innovaatiosta.

 

Työtä kokeilukulttuurin edistämiseksi on nyt tehty reilun puolentoista vuoden ajan, ja kokemuksemme mukaan avaukselle on ollut tarvetta. Työn keskeiseksi sisällöksi on muodostunut kokeilutiedon ja käsitteistön selkeyttäminen, olemassa olevan osaamisen ottaminen parempaan käyttöön sekä kokeilujen edistäminen yhteiskunnan eri tasoilla paikallisyhteisöistä työpaikkoihin, kuntiin ja aina hallituksen strategisten kokeilujen tasolle saakka. Viimeisimpänä hedelmänä julkaistiin juuri kokeilujen yhteiskehittämiseen, rahoittamiseen ja oppien tallentamiseen tarkoitettu Kokeilunpaikka.fi.

 

Kokeilukulttuuri pyrkii olemaan vastaus raskaalle ja panossuuntautuneelle suunnittelukulttuurillemme, jossa tutkijoiden päätehtäväksi on muodostunut hakea ja käyttää rahoitusta ja julkaista rajatulle tieteelliselle yleisölle. Yhteiskunnallisen vuoropuhelun käynnistäminen kokeilevamman toimintakulttuurin edistämiseksi molemmilla puolella pöytää voi tarjota jälleen yhden tervetulleen keinon saada sekä tutkijoiden että kansalaisten ääni paremmin kuuluville yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

 

Saamamme palautteen mukaan esimerkiksi julkishallinnon kehittäjiä niin kunnissa kuin valtiolla inspiroi ennen kaikkea kokeilukulttuuriin kuuluva mahdollisuus epäonnistua. Oppimisen korostaminen yli onnistumisten erottaa kokeilut esimerkiksi tyypillisistä kehittämishankkeista. Oppiminen tulee tavoitteeksi itsessään. Kun onnistumisen pakkoa ei ole, uusia asioita voidaan tehdä rohkeammin ja avoimemmin. Kokeiluissa on mahdollisuuksia niin tutkimusmenetelmälliseen kehittämiseen, hallinnon tehostamiseen kuin demokratisoimiseenkin.

 

Olemmekin kiitollisena ottaneet vastaan tutkijayhteisön aloitteellisuuden, joka on kiteytynyt vaikkapa perustulokokeilua pohjustaneessa laadukkaassa ja haastavassa selvityksessä (Kangas & Pulkka: Ideasta kokeiluun, 2016), ekonomistien aktiivisuuden satunnaistettujen koeasetelmien saamiseksi laajemmin politiikkapäätöksenteon käyttöön (Hämäläinen & Verho: Joko Suomessa koittaisi…, 2017) tai terveyspsykologian päivien yhteydessä järjestetyn vuoropuhelun interventiotutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutuksesta tällä alueella. Tiedeyhteisö on pääosin suhtautunut myönteisesti hallinnon sille tarjoamaan yhteistyökutsuun.

 

Kehittämiskulttuurin muuttaminen on erilainen poliittinen päämäärä. Uskomme, että kokeilukulttuurin kärkihanke on kokeilu, joka kannattaa tehdä.

 

Annukka Berg, Kaisa Lähteenmäki-Smith ja Ira Alanko

 

Kirjoitus on julkaistu Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä (2017, 82:3):  http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/134789/YP1703_Bergym.pdf?sequence=2